Pokerinpelaaja on postmoderni yrittäjä

Vielä kerran suuret kiitokset osallistumisesta Internetin villit pelikuviot-
seminaarin puhujille, puheenjohtajille, panelisteille ja yleisölle! Te
yhdessä teitte seminaarista järjestäjille palkitsevan kokemuksen. Haluan
myös lausua erityiset kiitokset Jenni-Emilalle, joka auttoi minua järjestelyissä.
Raijalle monet kiitokset yleisön vastaanottamisesta. Virve: tällä kertaa
et päässyt paikalle, mutta ensi vuonna sitten!

Kirjoitan seminaarista myöhemmin blogit THL:n ja Veikkauksen sivustoille,
mutta tässä haluaisin kommentoida seminaarin päätteeksi pidettyä
paneelikeskustelua. Olin valinnut panelisteille erilaisia väittämiä,
jotka olivat joko heidän itsensä sanomia, kirjoittamia tai tukemia. Lopputulos
oli minulle tutkijana toisenlainen kuin olin odottanut. Odotin, että
keskustelu kääntyisi pian yksinoikeusjärjestelmän vaihtoehtoisiin
muotoihin, blokeeraukseen ja rahapelaajien oikeuksiin, mutta loppujen lopuksi
keskustelun pääteemaksi valikoituikin yksilö.

Olen pitänyt tähän mennessä pokeriammattilaisuutta uutena työn
muotona, joka kuvastaa omalla tavallaan postmodernia aikaa ja
yhteiskunnallista elämää. Olin ajatellut, että pokerin harrastajilla
ja ammattilaisilla on omat yhteisönsä, jonne taitamattomilla
taviksilla ei ole asiaa. Pidin heitä askeleen edellä lähempänä
hakkereita (ks. Pekka Himasen määritelmä) kuin moderneja
palkkatyöläisiä.

Odottamatonta oli huomata, että paneelikeskustelun perusteella
keskiössä onkin yksilö, jolla on oikeus tehdä elämällään mitä haluaa,
niin kauan kuin se ei aiheuta haittaa muille. Toisaalta yksilö,
joka elää pelaamalla pokeria, harjoittaa elinkeinoa, jota ei välttämättä
mielletä hyvän tavan mukaiseksi. Hän ei välttämättä pysty
elättämään itseään pelaamalla rahasta, jolloin hänen toimeentulonsa
ei ole täysin turvattu. Modernin sanaston mukaan pokeriammattilaisuus
saattaisi olla liberaalia yrittäjyyttä, jota ei edistetä yhteiskunnan
marginaalissa vaan yksilön nimissä.

Entä kaikki ne, jotka eivät onnistuneet elättämään itseään
tai joutuivat vakaviin ongelmiin yritettyään tavoitella ammattilaisuuden
mielikuvaa? En voi sanoa, että heille panelistit eivät suoneet
lainkaan sympatiaa. Riskin sieto, taito, ennakointikyky, voiton ja tappion
kiertokulun hyväksyntä sekä tietty elämänasenne vaikuttivat
kuvaavan pokeriammattilaisuutta. Ehkä myös tietynlainen
irtaantuminen arkitodellisuudesta edistää postmoderniksi
yrittäjäksi muuntautumista.

Yksilö on kuitenkin modernin yhteiskunnan keskiössä.
Pokeriammattilainen joutuu vastaamaan kysymyksiin yhteiskunnallisesta
edusta ("mitä lisäarvoa pokerinpelaaminen tuo yhteiskunnalle?"),
verotuksesta, normaalibiografian hylkäämisestä ja uhkapelaamisen
vastuuttomuudesta. Maffesolilaisittain postmodernina persoonana
pokerinpelaajalla voi olla monta roolia: hän on samanaikaisesti
yrittäjä, lobbaaja, palkkatyöläinen, opiskelija, työtön jne. Jos
ajatellaan epävarmuutta, jota moni tavallinen palkkatyöläinen joutuu
tänään sietämään, pokerinpelaaja hallitsee sitä. Pokerihype ei
taas kestänyt epävarmuutta, jota raadollisesti edustavat kaikki
ne, joille pokerinpelaaminen muodostui jossain vaiheessa
pakkomielteeksi.

Näkisin suomalaisia kiehtovassa pokerinpelaamisessa itse pärjäämisen
eetoksen huippuun viemistä, vahvaa kilpailuhenkeä ja
jonkinlaista irrationaalista viettiä toimia. Toki tämä tuli mieleeni
panelistien puheenvuoroista ja yleisön kysymyksistä. Ollaan
kaukana mistään järjestelmästä tai politiikasta - yhteiskuntajärjestyksestä
puhumattakaan. Suurin voittaja on yksilö, joka oppii
luovimaan erilaisissa todellisuuksissa.

Erilaisten mahdollisuuksien välillä tapahtuva valinta ei ole
kaikille yhtä helppoa. Voi olla, että ensimmäisen laman jälkeen
pokerihype oli juuri sitä, mitä nuoret suomalaiset (miehet) tarvitsivat.
Kun vanhat työpaikat vähitellen katoavat suurten ikäluokkien myötä, mitä
jää nuorille ja aikuisille työikäisille? Pokeriammattilaisuus voi olla
edelleen monelle (salainen) toiveammatti - ainakin niin kauan kuin taloudellinen
tilanne on Suomessa, EU-maissa ja muuallakin huono. Kyse ei siis
loppujen lopuksi ole pelkästään uhkapelaamisen arkipäiväistymisestä,
vaan tiettyjen yksilöiden vahvasta tarpeesta toteuttaa itseään ja uskosta
olevansa oikeutettuja. Vaikka työllisyys Suomessa paranisi
ja uusia työpaikkoja syntyisi esimerkiksi teknologisten innovaatioiden
myötä, pokerinpelaajat erottuisivat silti palkkatyöläisten massasta.

Hypekupla on puhjennut: mitä seuraavaksi?

Osallistumisesta, osallistamisesta ja passivoinnista

Terveisiä Nuorisotutkimuspäiviltä Tieteiden talolta Helsingistä!
Olipa ihanaa olla pitkästä aikaa yliopistokorttelissa ja kuunnella
hyviä luentoja ja työryhmäesityksiä. Oli aivan pakko ostaa lisää
kirjoja, sillä kuinka tutkia nuorten rahapelaamista, jos ei ymmärrä
nuoria?

Iltapäivän päätteeksi jäin kuuntelemaan panelisteja, joiden
aiheena oli "Puhutaan politiikkaa!" Panelistien ja yleisön
keskustelussa kritisoitiin suomalaisessa yhteiskunnassa tapahtuvaa
kansalaisten osallistamista erilaisiin hankkeisiin. Toisaalta
kritisoitiin osallistumisen pakkoa: jatkuvasti tulisi olla
aktiivinen kansalainen, mutta miksi ei saisi vain olla?
Yliopistonlehtori Minna Autio puhui myös siitä,
kuinka julkinen sektori passivoi ihmisiä, jotka aktivoituvat
siinä vaiheessa, kun palveluja tuleekin etsiä itse.
Erikoistutkija Minna Ruckenstein kyseenalaisti
suomalaisen tutkimuspolitiikan: miksi tutkia sitä, mitä
on jo tutkittu monet kerrat aiemmin.

Rahapelitutkimus on sen verran uusi ala, että mitään
ei ole vielä tutkittu liian montaa kertaa. Toki aina
syntyy opinnäytetöitä tai selvityksiä, joissa kerrataan
ties kuinka monennen kerran suomalainen rahapelijärjestelmä.
Ehkä yliopistoissa voisi muistuttaa opiskelijoita ja
tutkijoita siitä, että aiemman tutkimuskirjallisuuden selvittäminen ei
tarkoita, että jokainen tutkimus alkaa yksinoikeusjärjestelmästä
rahapeliyhtiöineen. Kai Suomea voi tarkastella muistakin
näkökulmista?

Jäin miettimään erityisesti osallistamista. Ongelmapelaajia
halutaan osallistaa ohjattuihin ryhmiin, vertaistukiryhmiin,
nettikeskusteluihin, avohoitoon ja tutkimuksiin. Osallistaminen
taipuu niin sukupuolen, iän kuin etnisen taustan mukaan.
Osallistuminen tapahtuu jonkin hankkeen, palvelun tarjoajan tai
rahoituksen säännöillä ja ehdoilla. Pakko saada asiakkaita ja tutkittavia
tai muuten toiminta ja rahoitus lopetetaan.

Missä ovat kokemusasiantuntijat? Milloin perustetaan järjestö,
joka ajaisi ongelmapelaajien ja heidän läheistensä asioita -
heidän omilla ehdoillaan? Onhan pokerinpelaajillakin
yhdistyksensä! Kuka antaisi ongelmapelaamisen ilmiölle kasvonsa,
ja kuka kertoisi totuuden ilmiön laajuudesta? Jos ilmiöstä
kertovat vain asiantuntijat, joiden motiivit ovat varsin kirjavat,
eikö sekin ole asianomaisten passivointia? En väitä, että
kokemusasiantuntijoita on helppo värvätä puhumaan
julkisuudessa. Toivon kuitenkin, että jonain päivänä
joku uskaltaa astua esiin ja edustaa puheenvuorollaan
kaikkia niitä, jotka ovat hiljaa häpestä tai muusta syystä.
Osallistaminen ei ole valtaistamisen synonyymi. Osallistuminen omin
ehdoin on vaikuttamista ja valtaistumista.

Mitä rahapelitutkimus voi tehdä? Kaksi asiaa tulee
heti mieleen. Ensinnäkin kaikkien ei tarvitse olla rahapelitutkijoita.
Toki rahaa liikkuu, mutta kaikista ei tule tutkijoita kirveelläkään.
Suomessa tutkijuudelle on käynyt vähän niin kuin sosiologialle,
jota jossain vaiheessa luultiin kahvilakeskusteluksi. Kaikkihan
nyt 'yhteiskuntaluokitukset' tuntevat! Tutkijuudesta on tullut
jokamiehenoikeus: ottaa syvän rintaääneen ja aivan tosissaan
selittää puuta heinää. Sitten tulee joku pieni nainen hamosessaan
ja puhuu tyttöjen toiseudesta rahapelikentällä.

Toisekseen prosentit ovat näppäriä, mutta entä sitten?
Väestökyselyjen vastausprosentit laskevat, postikyselyt päätyvät roskiin,
mutta aina on vain pohdittava uutta lomaketta. Ehkä tämäkin kertoo
siitä, että kansalaiset ovat väsyneet olemaan aktiivisia osallistujia.
Osallistaminen jonkin tärkeän tutkimustiedon nimissä ei ehkä enää
puhuttele vastaajia, jotka eivät koe itseään suoranaisiksi vaikuttajiksi.

Laadullisella tutkimuksella on omat haasteensa. Haastateltavia
ei löydy ja jos löytyykin, tyydytään pieniin osallistujamääriin.
Kaksikymmentä haastateltavaa voi olla iso juttu aineiston kerääjälle,
mutta 'asiantuntevissa piireissä' ilkutaan suoraan tai selän takana.
Haastattelu ei myöskään ole välttämättä enää mikään nauhoitettu ja
litteroitu dokumentti. Se voi olla sähköpostiviesti tai jokin suullinen kommentti.
On myös haastateltavia, jotka kieltävät osallistuneensa tutkimukseen.

Ehkä tarvitaankin monitieteellistä tutkimusta (kuten
Pauliina Raennon toimittamassa kirjassa "Rahapelaaminen
Suomessa, 2012) sekä määrällisten ja laadullisten menetelmien
sovittamista yhteen, jotta saadaan jotain vaikuttavaa ja mielekästä aikaan.
Ilman kokemuksia omaavia yksilöitä ja yhteisöjä mikään ei kuitenkaan
onnistu. Tarvitaan vuoropuhelua päättäjien ja asianomaisten välille.
Tutkimus voi olla vuoropuhelun väylä, mutta myös vaikuttamisen väline.
Uskoisin, että yhteiskunnallinen keskustelu piristyy, kun kvasitutkimus
lopetetaan. Mielipiteille on oma paikkansa ja tilauksensa,
mutta eletty ja koettu todellisuus tiedon lähteenä luo mahdollisuuden
muuttaa asenteita.

Kutsutaanko filosofi peliin mukaan?

Jäähyväiset yksinoikeusjärjestelmälle?

Turun Kauppakorkeakoulun CCR:n tutkijat ovat laatineet
raportin Suomen rahapelimarkkinoista. Raportin ovat rahoittaneet
ulkomaiset rahapeliyhtiöt. Sinänsä mielenkiintoista, että tutkimus
on havaittu väyläksi nostaa esiin eriäviä mielipiteitä olemassa olevasta
yksinoikeusjärjestelmästä ja herättää keskustelua vaihtoehtoisesta
rahapelijärjestelmästä.

Olen monesti miettinyt, miten yksinoikeusjärjestelmä
korvattaisiin, jos siitä tulisi ylipäätään luopua. Olen myös
kiinnostunut siitä, kuinka suomalaista rahapelijärjestelmää
on pyritty horjuttamaan, ja kuinka siinä on onnistuttu.
Raportti ei ole vastaus kysymyksiini.

Kirjoittajat penäävät yhteiskunnallista keskustelua,
mutta miten sellaista voi syntyä, kun lähteet ovat
vanhentuneita tai perustuvat suullisiin esityksiin
tai salaperäisiin monopoliyhtiöiden edustajien haastatteluihin.
Mieluummin olisin lukenut tutkimuksen, jota
varten olisi haastateltu ulkomaisten rahapeliyhtiöiden
edustajia tai niiden maiden virkamiehiä, jotka ovat
olleet mukana avaamassa kotimaansa rahapelimarkkinoita.
Vero- tai mainostuloihin vetoaminen ei vielä
vakuuta.

Yksinoikeusjärjestelmä ei ole aukoton, mutta
mikä muu järjestelmä ehkäisisi paremmin
rahapelihaittoja? Olisiko lisenssijärjestelmä
kuluttajaystävällisempi, jos pelaajat voittaisivat
oikeasti eivätkä pelaisi kansanterveyden hyväksi?
Yksinoikeusjärjestelmää on jo nyt vahvistettu
laillisilla yksinoikeuksilla. Miten kävisi
lisenssien, jos jonain päivänä kansalliset
rahapeliyhtiöt fuusioitaisiin superyhtiöksi,
jolla olisi vielä liiketoimintaa ulkomailla?

Yhteiskunnan kannalta ei voi olla
yhdentekevää, mistä arpajaisverot ja
rahapelituotot tulevat. Toisaalta rahapelituottoja
ei voi myöskään lisätä loputtomiin. On oltava
muitakin keinoja ylläpitää hyvinvointiyhteiskuntaa.

Ennenaikaisten jäähyväisten sijaan tutkimusta
kannattaisi tehdä suomalaisen rahapelijärjestelmän
nykytilasta. Tarvitseeko rahapelimyynnin olla
kaikkialle levittäytyvää? Miksi rahapelejä ei
voi sijoittaa niille osoitettuihin erityisiin tiloihin?
Miksi rahapelien markkinointia ei voi vähentää?
Luulisi rahapelaamisen olevan tarpeeksi helppoa
nettikasinoilla, pelisivustoilla, sosiaalisessa
mediassa, ruotsinlaivoilla ja ulkomailla.

Rahapelaamisesta on tehty oikeastaan
tylsän arkista Suomessa. Missä ovat jännitys ja
rahapelien lupaama toinen todellisuus? Korvaavatko
arkiset pikaelämykset kauppojen kassoilla
tai farkut jalassa kasinolla todellisuutta
ihmeellisemmän ulottuvuuden? Siinäpä
miettimistä hauskojen asioiden puolestapuhujille
ja lupaajille.

Turun Kauppakorkeakoulun CCR:n raportti:
http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/85706/SUOMEN%20RAHAPELIMARKKINAT%20kb-nettiin.pdf?sequence=1

Mitä kirkko voisi tehdä ongelmapelaajien hyväksi?

Sain kutsun Leppävaaran kirkolle puhumaan ongelmapelaamisesta ja
peliriippuvuudesta. Päätin keskittyä ongelmapelaamisen piirteisiin,
peliriippuvuuden diagnoosiin, nuoriin ja ikääntyneisiin sekä internetissä
pelaamiseen. Sain hyvän ja sydämellisen vastaanoton seurakunnan
työntekijöiltä ja jäseniltä. Keskustelua riitti! Tapasin myös ensimmäisen
kerran kokemusasiantuntijan, jolla oli ollut niin alkoholi- kuin peliriippuvuus.
Kiitos Sepolle rohkeudesta kertoa asioista suoraan ja kaunistelematta!

Rahapelitutkimuksessa kirkko tulee mainituksi siinä vaiheessa, kun
tarkastellaan ongelmapelaajan velkaantumista. Ongelmapelaaja
hakee apua diakoniatyöntekijöiltä, kun vuokrarahat ovat menneet
pelaamiseen tai velkaa on niin paljon, etteivät rahat riitä edes elämiseen.
Tähän mennessä en ole vielä törmännyt yhteenkään
tarinaan tai viestiin, jossa ongelmapelaaja olisi löytänyt avun
esimerkiksi papilta.

Lukemattomien vaihtoehtojen aikakaudella moderni yksilö
saattaa hämmentyä. Mikä on oikea vaihtoehto, kun hyllyt,
nettisivustot ja lehdet pursuavat oma-apuoppaita, terapiatarjouksia
ja lumeravintolisiä? Yhdelle sopii ruokaremontti, toiselle
elämäntapakoulutus, kolmannelle luontoäidin helma.
Lisätään tähän vielä suomalainen yksin pärjäämisen eetos,
YT-neuvottelut ja aviokriisi. Jos aikuisen on vaikea
pärjätä postmodernissa yhteiskunnallisessa viidakossa,
miten käy nuorten?

Miten olisi kuuntelu ja keskustelu? Kirkko tekee nuorisotyötä,
mutta myös yhteiskunnallista työtä muun muassa pitäen
huolta yhteiskunnan köyhimmistä. Ehkä kirkko tulisi
läheisemmäksi modernille yksilölle, jos hän saisi astua
sisään ja tulla kuulluksi. Nuoret osaavat keskustella
ja tuoda julki omia mielipiteitään, vaikka moni heistä
turhan usein verhoutuukin "mitä mä siitä hyödyn" -tyyliin.

Kirkon työntekijöiden ei tarvitse osata kaikkea
riippuvuuksista. Apua löytyy ongelmapelaajien
auttavasta puhelimesta ja erilaisista avohoitopaikoista.
Tärkeintä olisi, että jossain olisi edes yksi matalan kynnyksen
paikka, jonne saisi tulla häpeästä huolimatta, jos paikkakunnalla
ei ole vertaistukiryhmää tai muuta tukipaikkaa. Uskon
ei tulisi olla kynnyskysymys, eikä kirkon tarvitsisi
tehdä sosiaalityötä. Kirkolla voisi silti olla annettavaa
niille, jotka eivät osaa lopettaa rahapelaamistaan
tai jäävät yksin ongelmapelaamisensa takia. Toivossa
on parempi elää kuin yksin täysin hukassa.

Suomen evl.lut.kirkon tarjoama keskusteluapu
(auttava puhelin, chat, palveleva netti ja tekstariapu):
http://evl.fi/EVLfi.nsf/documents/DC0158A5AD979807C225748000295138?openDocument&yp=y&lang=FI

Johan on pelimarkkinat!

Huomasin juuri, että MTV3:n 45 minuuttia -ohjelmassa käsiteltiin
Kolikkopelit.comin toimintaan ja markkinointia. Ohjelmassa
haastateltiin muun muassa arpajaishallintopäällikkö Jouni Laihoa
ja pokeriammattilainen Aki Pyysingiä.

Pientä jännitystä käsittelyyn toi se, että Kolikkopelit.comin
päämaja sijoitettiin Costa Ricaan ja edelleen kytköksiä
löytyi Maltalta. Suomikin oli vahvasti mukana, sillä
palvelu oli suomenkielinen ja postia lähetettiin Kolikkopelit.comin
nimissä Suomesta. Silti ketään suomalaista ei saatu
langan päähän kertomaan rahapelitoiminnasta.

Sen sijaan bonuspelaajille annettiin puheenvuoro.
Voittoja ei saatu kotiutettua, pelaajaa epäiltiin rahanpesusta
tai voitto mitätöitiin. Riitaa sai haastaa, mutta vain costaricalaisessa
tuomioistuimessa. Se niistä ystäväbonuksista.

Ohjelmassa todettiin maailmassa olevan jo noin 70
suomenkielistä nettikasinosivustoa. Erilaiset rahapelitoimijat
ovat siis huomanneet, että suomalaiset ovat pelaajakansaa.
Niin kauan kuin RAY:lla ei ollut nettikasinoa,
kansallisille rahapelimarkkinoille saattoi astella vapaasti.
Nyt asiat ovat toisin, sillä kaikki kotimaiset monopoliyhtiöt
ovat internetissä.

Mitä ulkomailla toimivien rahapeliyhtiöiden kanssa tulisi
toimia? Ne eivät saa operoida eivätkä markkinoida
toimintaansa ja tuotteitaan Suomessa. Silti suomalaiset
saavat pelata kyseisten rahapeliyhtiöiden sivustoilla
milloin ja missä vain. Suomessa on suhtauduttu eri
tavoin tähän vapauteen: yhtäältä internetin rahapelitoimintaa
on pidetty sähköisenä palveluna, toisaalta häviäjille
on vaadittu oikeutta saada menetetyt rahansa takaisin. Silti
jossittelulla ei päästä mihinkään, sillä Suomea
sitovat EU-tason lainsäädäntö ja ennakkoratkaisut.

Vastaako tarjonta kysyntään? Uskoisin, että kaikki
rahapeliyhtiöt etsivät aina uusia markkinarakoja,
uusia pelimuotoja ja uusia asiakasryhmiä. Bonukset
nähtävästi lisäävät kysyntää ja saavat noviisitkin
innokkaasti pelaamaan. Bonuksilla
pelaaminen voi olla harhaanjohtavaa siksi, että
pelaaja luulee pelaavansa omalla panoksellaan.
Bonuspelaajia näytti olevan Loutrakin kasinokin
täynnä, kun kollegani valittivat, ettei omia voittoja
saanut ulos ennen kotimatkaa.

Tietääkö suomalainen kuluttajapelaaja rahapelaamisen
riskeistä? 45 minuuttia -ohjelman mukaan erityisesti
se 'pienelle präntillä' kirjoitettu teksti olisi pitänyt
opiskella hyvinkin tarkasti. Vastuullinen rahapelitoimija
informoi asiakastaan rahapelaamisen riskeistä ja
vastuullinen pelaaja sisäistää informaation riskeistä.
Hän pelaa rahasta tiedostaen voivansa hävitä.
Bonuspelaaminen näyttää syrjäyttäneen ilmaiset
pelit, joiden avulla saattoi kokeilla taitojaan
vaikkapa pokerinpelaajana. Ehkä ilmainen peli
onkin tylsempi vaihtoehto kuin bonuspeli,
jossa oikeasti voi voittaa jotain, vaikkei itse
panostaisi senttiäkään. Tai sitten ne voitot viedään.

Ehkä kyse on loppujen lopuksi tästä ajasta ja sen
hengestä. Kun palvelut ajetaan alas, verotusta kiristetään,
terapiaa ei suoda kaikille jonottajille, mikä jäljelle
jäävä on edelleen käypää valuttaa? Raha tietenkin.
Asiassa ei ole mitään salaperäistä. Downshiftaamisesta
huolimatta rahalla saa ja rahalla pääsee.
Jokin on silti hullusti, jos elämässä ei olisi
muuta kuin rahapelit. Ja tässä en ajattele
pokeriammattilaisia.

Saa nähdä, minkälaiseksi keskustelu muuttuu
joulukuun seminaariin mennessä. Tavataan
Biomedicumissa, tervetuloa!


45 minuuttia - Salaperäistä uhkapeliä netissä (17.10.2012):
http://www.katsomo.fi/?progId=147490&itemId=56678

Uhkapeli prosessipäihteenä ja rituaaliriippuvuutena

Olen huono lukemaan muotikirjoja tai elämäntapaoppaita. En koskaan oikein
ymmärtänyt Harry Potter -villitystä, enkä juokse ostamaan viimeistä huutoa olevaa
kotimaista tai ulkomaista romaania. En kuitenkaan ole sokea enkä kuuro sille, mitä
on julkaistu ja mistä puhutaan. Niinpä päätin lukea Tommy Hellstenin kirjan
"Virtahepo olohuoneessa" (2012, Kirjapaja), jota mainostetaan "menestysteokseksi
ja elämäntaitokirjallisuuden klassikoksi".

Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1991. Hämmästyksekseni Hellsten
kirjoittaa pelihimosta ja uhkapelistä. Hän rinnastaa pelihimon seksiriippuvuuteen,
koska ne ovat hänen mukaansa "tyypillisiä prosessipäihteitä". Toisin sanoen
kummassakin on kyse "tietyn tapahtumasarjan rituaalinomaisesta toistamisesta".
Päihteinä Hellsten pitää alkoholin ohella huumeita, kahvia, nikotiinia ja
mielialalääkkeitä. Päihde vaikuttaa tunne-elämään ja säätelee sitä.

Kirjailija kuvaa kokemustaan rahapelaamisesta Tampereen rautatieasemalla
seuraavasti. Vanhemmat naiset pelasivat pitkää rahapeliautomaatteja
seuraten samalla toistensa pelaamista. Hellsten muistelee sitten Suomeen
tullutta bingovillitystä, joka levisi eläkeläisten keskuuteen, ja miettii samalla,
mitä kasinoiden avaaminen tulee merkitsemään.

Rahapelikentällä Hellstenin määritelmä pelihimosta on kovin
vanhanaikainen, mutta samalla armollisen ajankohtainen. Ongelmapelaamisen käsite
on vakiintunut yleiseen keskusteluun ja syrjäyttänyt peliriippuvuuden,
jota käytetään enää harvemmin. Uhkapelejäkin on enää
kasinolla. Rahapelin vertaaminen päihdyttävään aineeseen onkin jo
nykyaikaista. Uusinta uuttahan on niputtaa rahapelaaminen
päihteisiin ja etsiä yhteistä ennalta ehkäisevää rintamaa niiden suhteen.
Addiktio kuin addiktio?

Rituaaliriippuvuus on kieltämättä hienolta kuulostava käsite, mutta
prosessipäihde avautuu hieman hitaammin. Ongelmapelaamisen
synnyssä on kieltämättä kyse prosessista, jonka yksilö käy läpi.
Toki rahapelaamisen voi myös ymmärtää prosessina ja sillä
on varmasti ajoittain päihdyttävä ja huumaava vaikutus ihmiseen.
Pidän silti enemmän rituaalin ajatuksesta, koska se sisältää rahapelaamisen
aktin, fyysisen ja sosiaalisen ympäristön sekä yksilön toimijuuden.

Hellsten tiedosti rahapelien vetovoiman jo ennen kuin Suomessa
julkaistiin ensimmäinen tutkimus ongelmapelaajista. Kirja
tarvitsisi kuitenkin päivitystä, sillä rahapelaaminen on kovasti
muuttunut Suomessa sitten 1990-luvun. Tuolloin ensimmäinen kasino
avattiin, laman aikana rahapelaaminen ei vähentynyt, maahan
syntyi yhä enemmän pelisaleja ja Veikkaus valloitti internetin.
Loppu on historiaa: Fintoto meni verkkoon, pokerihuuma levisi
länsimaihin, RAY avasi nettikasinon, ulkomaiset rahapeliyhtiöt
eivät enää voineet markkinoida pelejään Suomessa, EU-maiden
rahahuolet rantautuivat Suomeen ja silti uutta kasinoa
ollaan perustamassa Venäjän rajalle. Tampereen
mummot näyttävät marginaali-ilmiöltä nyky-Suomessa, jossa
kuka tahansa maassa asuva tai vieraileva osaa löytää tiensä
rahapelien luo.

Rahapelaamisen arkipäiväistyminen ei ole poistanut
sille ominaista vetovoimaa eikä siihen liittyvää intohimoa.
Niin kauan kuin rahapelit ovat arkea, ne säilyvät prosesseina
ja ne tuottavat rituaaleja. Toivotaan, että rahapelaamisesta ei tule
virtahepoa suomalaiseen yhteiskuntaan, joka on symbolisesta
eläimestään riippuvainen, mutta jonka ongelmallisuudelta suljetaan
silmät.

Panosta itseesi ja pelaa maltilla

Kuinka saada ihmiset ymmärtämään, että aina ei voi voittaa?
Yksi keino on valistaa ihmisiä rahapelaamisen riskeistä. Törmäsin
internetissä kolmeen valistusvideoon, joista yksi on kanadalainen
ja kaksi muuta suomalaista. Kanadalainen video kertoo tarinan
kirsikasta, suositusta hedelmästä. Kirsikka löytyy kakun päältä,
mutta myös hedelmäpeleistä ja videopelikoneista. Valistava
tarina löytyy Mise sur toi (Panosta itseesi) -järjestön kotisivulta
ja You Tubesta ranskaksi ja englanniksi.

Video muistuttaa erilaisista uskomuksista, joita pelaajalla
saattaa olla, ja valistaa niiden todenperäisyydestä. Kirsikkapelit
koukuttavat, koska voitto tuntuu olevan lähellä ja kone saattaa
tyhjentää itsensä milloin tahansa. Häviäjiä on kuitenkin enemmän
kuin voittajia. Tästä johtuen rahapelaamisen pitäisi olla pelkkää
pelaamista ja rahapelaajan tulisi asettaa itselleen rajat.

RAY:n Pelaa maltilla-kampanjaan liittyy video korttitalosta. Video
puhuttelee suomalaista symboliikan avulla. Voittaessa rahapeleissä
voi rakentaa itselleen talon ja kerätä maallista mammonaa. Hävitessä
korttitalo sortuu ja pelaaja menettää kaiken. Videon opetus onkin,
että kaikkea ei voi rakentaa 52 kortin varaan. Symboliikassa on
jotain vanhanaikaista, mikä muistuttaa moraalittomana pidetystä
uhkapelistä. Silti nykyään on pelaajia, jotka ansaitsevat elantonsa
pelaamalla rahasta.

Sitten viiden euron tarinaan. Kyseessä on provosoiva itse
kuvattu video, jossa ongelmapelaaja kertoo tarinansa videokameralle
saadakseen viiden euron panoksen. Ikääntyvä nainen on entinen
alkoholisti, joka kerjää rahaa saadakseen kolikoita hedelmäpeliä varten.
Irmeli kertoo olevansa peliriippuvainen. Hänestä on parempi
hävitä rahat kuin joutua ennen aikojaan hautaan. Videon tekijä
ei valista ketään. Hän tekee kurjuudesta huvitusta ja kysyy,
olisivatko muut maksaneet kerjäävälle peliriippuvaiselle.

Irmelin tarinassa ei ole uskomuksia eikä symboliikkaa. Hän
on tosissaan kerjätessään panosrahaa ja pelatessaan. Hän on
sentään päässyt alkoholista. Sekä Mise sur toi'n että RAY:n
videot ovat valistavia, mutta niillä on selkeästi erilainen
kulttuurinen tausta. Irmelin tarinaa voi taas pitää jokseenkin
universaalina: syrjäynyt ja iltaisin pelipaikoissa viihtyvä
pelaaja ei menetä mitään antamalla kasvonsa parista eurosta
tuntemattomalle kuvaajalle.

Ehkä jonain päivänä Suomessakin tehdään kampanja kansalaisille
rahapelaamisen riskeistä ja vastuullisesta rahapelaamisesta.
Erinäisiä kampanjoita on toki ollut ja oppaita on syntynyt,
mutta ehkä nyt on aika valistaa muitakin kuin tiettyjä ryhmiä
(ongelmapelaajat, läheiset, viranomaiset ja ammattilaiset).
Lottoon liittyvä lauantaikulttuuri on katoamassa ikärajojen takia,
mutta rahapelit ovat edelleen suomalaisten arkea. Suomalaisten
on syytä tietää, että kirsikoita ei riitä kaikille. Voitosta voi
toki aina unelmoida.

A Brief History of the Cherry:
http://www.youtube.com/watch?v=-OEahgP8mp4&feature=plcp

Pelaa maltilla -video:
http://www.youtube.com/watch?v=kpEZQ9KmwJU

Viiden euron tarina:
http://www.youtube.com/watch?v=mqz9uM5eJr4

Jopa Kreikassa ongelmanäkökulma voittaa hauskuuden

Terveisiä Loutrakista, Kreikasta. Osallistun täällä European Association
for the Study of Gambling -järjestön konferenssiin, joka pidetään kasinohotellissa.
Elämä on yhtä (kulutus)juhlaa Kreikassa, mutta aion ehtiä kirjata ylös pari
kommenttia, ennen kuin illanvietto alkaa hotellin allasalueella. Aurinko
paistaa ja meri on kivenheiton päässä. Oivallinen paikka rahapelikonferenssin
viettoon.

On hyvä käydä välillä ulkomailla tapaamassa kollegoita ja sidosryhmiä,
joita ei välttämättä näe usein. Samalla tutustuu uusiin mielenkiintoisiin
ihmisiin ja heidän tutkimuksiinsa tai työhönsä. Tähän mennessä mieleeni
on jäänyt erityisesti (suomalaisen) rahapelitutkimuksen (jatkuva) kahtiajako.
Lyhyesti todettuna: kun kukaan ei rahoita hauskan rahapelaamisen tutkimusta,
on pakko tutkia rahapeliongelmia. Tutkimusrahoitus tavoittaa Suomessa
(ja myös Ruotsissa) vain ongelmanäkökulman omaavat tutkimukset,
vaikka itse ongelmapelaajat (ja heidän peliriippuvaiset serkkunsa) ovat
vähemmistö rahapelitodellisuudessa. Kukaan ei kiinnitä huomiota rahapelaamisen
syntyyn eikä sen yhteiskunnalliseen tai kulttuuriseen paikkaan. Väestökyselytkin
tehdään poliittisessa paineessa moraalisen paniikin uhatessa.

Yhden asian olen oppinut asuttuani ulkomailla ja matkusteltuani
maailmalla. Ulkomaille ei tulla valittamaan kotimaan asioista, sillä
ne eivät kiinnosta ketään. Sen sijaan valitaan jokin erityinen tai erikoinen
näkökulma, joka saattaa inspiroida eri mantereiden edustajia. Jos ei
ole innostunut tutkimustyöstään eikä ylpeä maassaan tehtävästä
tutkimuksesta (tai sen kasvusta, erilaisuudesta, panoksesta), matala
profiili on parempi. Suomi on edelleen eksoottinen maa monelle,
eikä tarvita mitään 'viisasten kerhoa' tai 'brändityöryhmää'
Suomea markkinoimaan. Täällä jokainen edustaa Suomea
työllään ja nimikkeellään.

Olen iloinen, että esitykseni nuorten rahapelaamisesta herätti
kysymyksiä ja tuotti kiitosta. Tänään sain vielä tietää, että
STT on uutisoinut kollegoitteni ikärajoja koskevasta tutkimuksesta,
jota kommentoivat mediassa tutkija Katariina Warpenius ja
RAY:n yhteiskuntavastuupäällikkö Hannu Rinkinen. Nuorten
rahapelaamisen tutkimus ei kiteydy ikärajoihin, vaan paljon on
vielä tutkittavaa viihdepelaamisen ja sosiaalisen median
puolella, kuten professori Jeffrey Derevensky huomioi omassa
esityksessään.

Konferenssi on paljolti rahapeliyhtiöiden sponsoroima, joten
täällä on paljon rahapeliteollisuuden edustajia. Olisi mielenkiintoista
kuulla joskus myös ammattirahapelaajien keskustelua
rahapelitodellisuudesta, ammattilaisuudesta ja vaikkapa sponsoreista.
Esimerkiksi Aucklandin konferenssissa annettiin puheenvuoro
ongelmapelaajille, koska järjestäjät tukivat ongelmapelaajia ja
heidän läheisiään sekä kansanterveystieteellistä rahapelitutkimusta.


P.S. Erityinen kiitos miehelleni, joka lähetti minulle syntymäpäiväkukat
juuri esitykseni päätteeksi! 
 

Tervetuloa Internetin villit pelikuviot -seminaariin!

Vielä joitain vuosia sitten nettipokerista tehtiin laaja-alainen mediailmiö,
jolla saatiin pojatkin vakuuttuneiksi siitä, että pokeriammattilaisuudesta
löytyy tulevaisuuden ammatti. Arpajaislakihankkeen edetessä ulkomaiset
rahapeliyhtiöt ajettiin yhä ahtaammalle Suomessa ja tehtiinpä jopa
ehdotus, että ulkomaille hävityt pelirahat saisi takaisin. Sitten alkoi
koirakampanja, joka johti epäsuorasti suomalaiset triplaamaan rahansa.

Olen järjestämässä kollegoitteni kanssa Internetin villit pelikuviot -
seminaaria, jossa tarkastellaan sääntelyn, markkinoinnin ja ikärajojen
avulla internetissä tapahtuvan rahapelaamisen ja globaalien
rahapelimarkkinoiden nykytilaa. Mikä on suomalaisen
yksinoikeusjärjestelmän tulevaisuus? Kasvaako internetissä
tapahtuva rahapelaaminen muun rahapelaamisen kustannuksella?
Kuinka suomalaiset rahapeliyhtiöt vastaavat globaalien markkinoiden
kutsuun? Onko rahapelaaminen ajanvietettä, kaupankäyntiä vai
työtä? Mikä on rahapelaamisen status suomalaisessa tietoyhteiskunnassa?

Tervetuloa kuuntelemaan esityksiä ja keskustelemaan!


INTERNETIN VILLIT PELIKUVIOT – Sääntely, markkinointi ja ikärajat
Seminaari 11.12.2012
Paikka: Biomedicum
Helsinki
Aika: klo 10–15.45

Seminaarin avaus
klo 10.00 Erikoistutkija Johanna Järvinen-Tassopoulos (THL)

Sähköistä rahapelipolitiikkaa
Puheenjohtaja: Hallitusneuvos Katriina Laitinen (SM)

klo 10.10–10.35 Neuvotteleva virkamies Sakari Airas (SM): 
Rahapelaamisen sääntelystä
klo 10.35–10.55 Arpajaishallintopäällikkö Jouni Laiho (POHA): 
Rahapelien markkinavalvonta
klo 10.55–11.15 Johtaja Kari Paaso (STM): 
Ikärajojen merkityksistä

Rahat verkkoon
Puheenjohtaja: Neuvotteleva virkamies Kari Haavisto (STM)

klo 11.15- 11.35 Kansainvälisten asiain päällikkö Jarmo Kumpulainen (RAY): 
Kotimaista vai ulkomaista?
klo 11.35- 11.55 Kanavajohtaja Antti Tiihonen (Veikkaus Oy): 
Rahapelaaminen verkkokaupan edelläkävijänä
klo 11.55–12.15 Varatoimitusjohtaja Pertti Koskenniemi (Fintoto Oy): 
Nettipelaaminen kanavoi kuluttajat kotimaisiin peliyhtiöihin – 
Enemmän mahdollisuus kuin uhka

Omakustanteinen lounas 12.15–13.00

Villejä kortteja ja lasten leikkiä
Puheenjohtaja: Kehittämispäällikkö Saini Mustalampi (THL)

klo 13.00–13.25 Tutkija Virve Pöysti (HY): 
Villit yhteistyökuviot: Ranska vs. Suomi
klo 13.25–13.50 Tutkija Jussi Palomäki (HY): 
Pokeri ja emootiot
klo 13.50–14.15 Erikoistutkija Johanna Järvinen-Tassopoulos (THL): 
Lasten pelit internetissä

Kahvitauko klo 14.15–14.45

Internetin pelikenttä vapaaksi!
Puheenjohtaja: Erikoistutkija Johanna Järvinen-Tassopoulos

klo 14.45–15.45
Panelistit:
Wille Rydman (Puheenjohtaja, Suomen Pokerinpelaajat ry)
Jouni Laiho (Arpajaishallintopäällikkö, POHA)
Ilari Sulasalmi (Pokeriammattilainen)
Janne Arola (Vapaa toimittaja)

klo 15.45 Seminaari päättyy

Seminaari on maksuton sekä avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille.


Ennakkoilmoittautuminen on järjestelyjen vuoksi välttämätön, 
ja sen voi tehdä 30.11. mennessä osoitteessa http://www.webropolsurveys.com/S/30F2B57CF1642D64.par

Seminaariin liittyvissä kysymyksissä voi ottaa yhteyttä 
Jenni-Emilia Ronkaiseen, jenni-emilia.ronkainen@thl.fi

Tyttö tai nainen - pelaaja, nörtti ja tutkija

Enpä olisi uskonut, että palaisin kirjoittamaan sukupuolen teemasta
näin pian. Helsingin Sanomien uusimmassa Nyt -liitteessä (24.-30-8.2012)
on Iiro Leinon artikkeli pelaajista, jotka vihaavat naisia. Tulokulma naispelaajien
arkeen on yhä karkeampi, sillä tällä kertaa aiheena on muun muassa pelihahmojen
raiskaaminen. Oikeasti kysymys on kuitenkin seksismistä, sovimismista ja
häirinnästä. Tarvitaanko peliin Lisbeth Salanderin hahmo, jotta vihaaminen loppuisi?

Tyttöjen ja naisten asema pelaajina ei ole artikkelin mukaan tasa-arvoinen,
kun he alkavat pelata samoja pelejä kuin pojat ja miehet tai miehisiksi miellettyjä
pelejä. Seksuaalinen häirintä, (negatiivinen) psyykkaus ja roskapuhe kuuluvat
kilpailuun pelimaailmassa. Verkkopelimaailmassa tytöt ja naiset määrittyvät
sukupuolensa mukaan, eivät pelajuuden tai jäsenyyden perusteella. Tyttö tai
nainen voi saada osakseen myös positiivista huomiota ja sehän vasta onkin
surkuhupaisaa!

Kaikki tämä tuntuu kovin alkeelliselta. Toki artikkelissa todetaan, että myös
miehet saavat osakseen lokaa, mutta tapahtuuko se heidän sukupuolensa takia?
Saadakseni jonkinlaista tolkkua asiaan, menen lukemaan Nörttityttöjen blogia.
Siellä hengenheimolaisuus on selkeästi valttia, maailmankatsomukset vapaita
ja pelaaminen sallittua. En voi silti olla miettimättä, tuleeko tyttöjen
ja naisten aina kerääntyä (vai perääntyä?) 'omaan huoneeseensa',
kun maskuliinisuuden paine käy sietämättömäksi?

Entäpä rahapelimaailmassa? Työhuoneeni käsikirjahyllyssä on Girls' Guide
to Poker, jonka olen aiemmin maininnut blogissani. Siinä naiset ovat kauniita, hyvin
pukeutuneita, osaavia ja heillä on pilke silmäkulmassa. Pokerioppaan naisille on
tehnyt toimittaja, kirjailija ja pokerinpelaaja Eliza Burnett. Kirjan väritys risteilee
vaaleanpunaisesta punaiseen. Yhtäkkiä feminiinisyys onkin valttia! Naisilla on lupa
flirttailla ja käyttää ulkoisia avujaan hyväksi. Kaikki peliin, sillä voittaminenhan on
suloisinta. Oppaan tarkoituksena ei ole olla naisia halventava kermakakkukirja,
sillä ei tarvitse kuin miettiä joidenkin naispuolisten pokeriammattilaisten tai
rahapeliteollisuuden kansikuvatyttöjen pukeutumista, niin ymmärtää pelin hengen.

En silti osaa selittää, miksi verkkopeleissä sukupuoli on kirosana, kun taas
rahapelipuolella kaikki keinot näyttävät olevan sallittuja naisillekin. Sekä häirintä että
paljastava pukeutuminen viittaavat siihen, että (raha)pelien ulottuvuus on
edelleen miesten. Vaikka en ole pelaaja enkä nörtti, naiseus ei ole aina valttia
tutkimuspuolellakaan. En tule unohtamaan Helsingissä vuonna 2009 pidettyä
SNSUS-konferenssia, jossa naistutkijoiden nolaaminen miesyleisössä oli valttia.
En ollut ainoa naurunalaiseksi joutunut, mutta sen jälkeen lopetin hameen käytön
pitäessäni esityksiä raha- tai ongelmapelaamisesta. Hame symboloi naiiviuttani
rahapelitutkijana. Parempi profiloitua akateemiseksi tutkijaksi, kuin joutua
tahtomattaan epäpätevän naisen (mieluummin seinäkukkasen) rooliin.

Uskon kuitenkin siihen, että sukupuolensa taakse ei tarvitse kadota eikä
sukupuoltaan tarvitse piilottaa, sillä kilpailu tulisi käydä osaamisen tasolla.
On helppo olla seksisti, rasisti tai homoja pelkäävä, jos oma osaaminen
tai asiantuntijuus riippuu toisen haukkumisesta, nolaamisesta ja kiusaamisesta.
Tyttöjen ja naisten tulisi siirtyä sellaiseen seuraan, jossa (raha)pelaaminen,
(raha)pelien kehittäminen ja (raha)pelien tutkiminen on sallittua ja toivottua
sekä asiantuntijuus on korkeatasoista. Sukupuoleen ja sukupuolisuuteen
katsomatta.

Nörttitytöt:
http://geekgirlsfinland.blogspot.fi

Eliza Burnettin kotisivu:
http://www.elizaburnett.co.uk/index.html

Pia Lindénin palkittu pro gradu-tutkielma:
https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/25218/URN%20NBN%20fi%20jyu-201009262747.pdf?sequence=7

Kettu vei rahani!

Huomioni kiinnittyi erikoiseen mainokseen, jossa turisti haluaa koettaa onneaan
jossain eteläisessä maassa, jossa kadulla pelataan kolmella kupilla. Sinisilmäiseltä
turistilta viedään tietenkin eurot ja huijarit kehtaavat vielä pötkiä pakoon. Mainos
päättyy houkuttelevaan nettiosoitteeseen - triplaarahat.com.

Minunkin on pakko kokeilla onneani, koska haluan tietää lisää tästä
salaperäisestä uudesta rahapelien tarjoajasta. Kuka uskaltaa tehdä näin
suorasukaisen rahapelimainoksen? Onko kyse jostain uudesta koirakampanjasta,
jossa näytetään pitkää nenää suomalaisille rahapeliyhtiöille, mutta erityisesti
nauretaan kansalliselle rahapelipolitiikalle? Sivustolla pääsee pelaamaan klikkaamalla
ja rahat on helppo voittaa takaisin. Lopetan kesken ja jään miettimään. Onko kyse
räävittömästä arvauspelistä vai oikeasti rahapelaamisesta?

Toisella yrityksellä voitan taas rahani takaisin triplaten. Pelaan vielä lisää,
sillä olisihan hullua lopettaa, kun on jatkuvasti voitolla. Mainos onkin osa
RAY:n kampanjaa maltillisemman rahapelaamisen puolesta. Olen lievästi
hämmentänyt, mutta samalla myönteisesti yllättynyt. Tällaista näkökulmaa en
olisi osannut odottaa. Mainos on kuin shokkihoitoa, mutta silti siinä on
jotain samaa kuin Bettsonin koirakampanjassa. Bettsonin kampanjassa Suomessa
sallittiin vain yksi koirarotu - honeckerilainen tuohimopsi. RAY:n kampanjassa
etelämaalainen tummaihoinen ovela mies ottaa valkoihoiselta mieheltä rahat pois.
Ihonväreillä ja stereotyypeillä leikkiminen viittaa ulkomaisiin epäluotettaviin
rahapeliyhtiöihin, jotka jättävät suomalaiset rahapelaajat voitoitta, vaikka lupaavat
bonuksia, vip-kohtelua ja pelirahaa. Samalla muistutetaan, että rahapelimaailma
on miesten - ei luusereiden eikä naisten. No, jotenkin tulee myös Kreikka mieleen...

Vastuullinen rahapelaaminen on tätä nykyään viisauden merkki. Ymmärtämällä
rahapelaamisen riskit pelaaja tekee fiksuja valintoja ja rahasta pelaaminen pysyy
hauskana. Triplattuaan kettumaisen huijarin oman pelikassan huono-onninen
pelaaja pääsee tutustumaan RAY:n vastuullisuustyökaluihin. Uusinta uutta on
Playscan, jota esitellään demon avulla. Kaikki on fiksua, maltillista ja mukavaa
- tietysti vapaaehtoisuuden merkeissä. RAY tarjoaa asiakkailleen monta tapaa
hallita rahapelaamista, mikä on hyvä asia. Ehkä silti tarvitaan shokkihoitoa,
jotta tavallinenkin rahapelaaja omaksuu vastuullisen rahapelaamisen
vaivattomaksi tavaksi koetella onneaan. Rahapeliyhtiön vastuullisuus mitataan
siinä, kuinka uudesta tavasta tulee yleisesti hyväksytty rutiini. Jos sen
jälkeen joku kettu vie kuitenkin rahat, päästään keskustelemaan
valinnanvapauden sietämättömästä taakasta informaatioyhteiskunnan
raunioilla. Se onkin sitten kokonaan toinen juttu.

Triplaa rahasi/RAY:
http://www.triplaarahat.com

Muista tuohimopsi:
http://www.houra.fi

Hyväntekeväisyydestä

Luin TV5MONDE'n verkkouutisista, että Cirque du Soleil'n
kanadalainen perustaja Guy Laliberté keräsi 5,3 miljoonaa
dollaria One Drop -järjestölle. Laliberté järjesti The Big One for One Drop
- pokeriturnauksen Las Vegasissa WSOP:n puitteissa. Hyväntekeväisyysturnaukseen
osallistui 48 ammattilaista ja harrastajaa (amatööri kuulostaa rumalta)
miljoonan dollarin sisäänostolla. Voittajaksi selviytyi Antonio Esfandiari, joka
kahmaisi 18,3 miljoonaan dollaria. One Drop sai 11 prosenttia sisäänostoista ja
Laliberté selvisi viidenneksi 1,8 miljoonan dollarin voitolla. Suomesta mukana
oli Jens Kyllönen.

Lalibertén ideoima hyväntekeväisyysturnaus oli minulle uusi juttu. Järjestön saama
summa ei ollut järisyttävä verrattuna sisäänostoihin, mutta jotain tässäkin
turnauksessa täytyi olla, koska se keräsi mukaan myös isoja nimiä (esim.
Hellmuth, Duhamel, Negreanu). Suomessa näin isoa tapahtumaa ei
välttämättä saataisi järjestettyä, sillä rahaa kerätään jo paljon yleishyödyllisyyden
nimissä. Silti jokainen kansanterveydelle pelaava ja voittoonsa uskova suomalainen
tekee hyväntekeväisyysteon pelatessaan.

The Big One for One Drop -turnaus palautti mieleeni viime vuonna Turussa
pidetyt Sosiaalipolitiikan päivät, joilla työryhmän vetäjä puhutteli
minua edustamiensa järjestöjen nimissä. Hän toivoi rahapelaamisen
jatkuvan Suomessa, kun yritin puhua sairauden yhteydestä
ongelmapelaamiseen. Suomessa rahapelituotot yhdistetään useimmiten
kansanterveyteen, yksinoikeuteen ja järjestömaailmaan - ei hyväntekeväisyyteen tai
kehitysmaiden auttamiseen. Olen aiemminkin tullut esitellyksi kriittisenä
Sosiaalipolitiikan päivillä, kun pidin esityksen yksinoikeusjärjestelmän positiivisista
merkityksistä Suomelle. Milloin positiivisuudesta on tullut kielteistä? Monopoli
vaikuttaa olevan jonkinlainen outo taikasana, jota edunsaajat käyttävät ajoittain
puolustaakseen toimintaansa ja välillä aiheuttamaan sekasortoa vähemmän etua
saavien joukossa. Harva se päivä saa pelätä monopolin romahtavan niskaansa...

Rahapeleillä on ristiriitainen asema, vaikka niitä ei ajattelisi syntinä eikä niitä
yhdistäisi sairauteen. Hyväntekeväisyys, yleishyödyllisyys ja tulot ovat tärkeitä niin
rahapelitoimijoille kuin edunsaajille. Trendinä on puhua kansanterveydestä ja
ongelmapelaamisen ilmiöstä. Oli jo aikakin, että ongelmapelaamista
tutkitaan Suomessa ja siihen puututaan ennalta ehkäisevin ja hoidollisin
keinoin. Ei pitäisi kuitenkaan unohtaa, että myös valtio hyötyy rahapeli-
ja arpajaisverotuloista.

Hyväntekeväisyydestä on vaikeaa ajatella pahaa. Siksi rahapeliyhtiöt
haluavat imagoonsa yleishyödyllisyyden antaman värityksen. Rahaa
käytetään myös muun muassa kampanjointiin vastuullisuuden nimissä, erilaisiin
hyväntekeväisyystempauksiin (esim. Grand Casinon ihmisruletti) ja yhteisen hyvän
tunnetuksi tekemiseen. Tutkimus saa myös osansa potista ja tästä johtuen
monen tutkijan PP-esitykset ovat logoja täynnä.

Yleishyödyllisyys on tärkeä tutkimusaihe, sillä se on olennainen osa hyötyjen
ja haittojen analyysia. Se ei ole irrallinen haittatutkimuksesta, sillä kiitos
yleishyödyllisyyden suomalaiset voivat saavuttaa sellaisia asioita ja ideoita,
joita he eivät yksin tai muilla keinoin voisi. Hyöty ei poista haittoja, mutta haittoja
voidaan vähentää rahapelituloilla. Kuten One Dropin tapauksessa.

All In for One Drop:
http://allinforonedrop.com/en/

Saako koskea vai eikö saa?

Kävin vihdoin Kaapelitehtaalla katsomalla HI Design 2012 - näyttelyn. En ole
pitkään aikaan ollut niin kivassa näyttelyssä, joka pyrkii saamaan vierailijat
näkemään asiat ja esineet toisin. Sähköauto, erilaiset trukit, hissit, panssari-
ajoneuvo ja rahapeliautomaatit olivat sulassa sovussa design-tuolien ja Nokia
-näyttelyn kanssa. HI Design 2012 alkoi Tekniikan museon pop up -näyttelystä,
joka muistutti siitä, kuinka kaikki lähtee raaka-aineista ja silti yhdestä suuresta ajatuksesta.

Arvaatte kenties, mikä veti minua näyttelyyn? Olen designin ystävä, mutta halusin
nähdä kuinka rahapeliautomaatit muuttuvat designiksi. Kiinnitin ensin huomiota
installaatioon: jokainen näytteillä oleva esine oli valko-mustaraidallisen rajauksen
takana. Rajaus korosti esille asetettua näyttelyesinettä, mutta myös erotti esineet
toisistaan. Esillä oli kolme Valtti-rahapeliautomaattia, joissa pyöri Rautaa-pelin
demoversio. Lisäksi kahdessa näytössä näytettiin Rautaa-pelin kuvasarjaa.
Televisioruudussa pyöri Pekka Mannermaan haastattelu. Itse liikuin kuin paparazzi
koneiden ympärillä ja otin valokuvia C7:llani.

Ymmärrän, että rahapeliautomaatin design perustuu käyttäjäystävällisyyteen.
Erityisesti kosketusnäytöllä on suuri merkitys, samaten kuvilla, musiikilla ja
pelillä. Jäin hetkeksi katsomaan demoa ja pääni meinasi mennä sekaisin:
musiikki soi kovaa ja peli pyöri hullun lailla edessäni. Kyse oli siis demoversiosta,
ei oikeasta pelattavasta pelistä. Musiikkiin jäi ainakin koukkuun.

Koneiden vieressä luki: "SAA KOSKEA". Melkein kaikkea saikin koskea
Kaapelitehtaalla ja toinen näyttelyn valvojista juoksi vierailijoiden perässä
pyyhkimässä sormenjälkiä pois. Missään rahapeliautomaattien kohdalla ei
lukenut ikärajasta. Koneet olivat kaikkien kokeiltavissa - myös lasten.

Sen sijaan lähikaupan rahapelikoneisiin ei saa koskea. Päiväkoti-ikäinen lapseni
juoksi maksaessani ostoksia Valtti-koneelle välittämättä lattiassa olevasta
ikärajatarranauhasta. Ensimmäistä kertaa kuulin kassahenkilön kieltävän koneilla
olemisen alaikäiseltä. "Ei saa koskea koneisiin, ne ovat valitettavasti kielletty
alaikäiseltä. On tullut uusi laki." Kun lapseni ei uskonut, vaan palasi koneille,
hän huomautti lattiarajassa olevasta tarranauhasta. Lopulta komensin jo
itsekin lastani, enkä jaksanut selittää näyttelykäyntiämme kassajonossa.
Kotona puhuimme lapseni kanssa rahapelikoneilla olemisesta ja hän
sanoi täysin järkevästi: "Menin kokeilemaan konetta, kun sellainen oli
museossakin!" No, saako koskea vai eikö saa?

Oli kyse designista, teknologiasta tai historiasta, esinettä ei voi
irrottaa omasta kontekstistaan. Vaikka kyse oli tällä kertaa designista,
jossain olisi voinut olla maininta, että Suomessa rahapelit ovat
kiellettyjä alle 18-vuotiailta. Teollisen makuinen raitajono lattiassa
ei hämmentänyt ketään.Vastuullisuuden ei tulisi olla pelkkä kortti,
joka otetaan esiin vain tietyissä tilanteissa. Jos design voi olla
kestävää, se voi olla myös vastuullisuuden airut.

RAY Kaapelitehtaalla:
https://www.ray.fi/fi/ray/ajankohtaista/arkisto/rayn-valtti-hi-design-2012-nayttelyssa-kaapelitehtaalla

La question du ludique acceptable

Nokia licencie une grande partie de ses employés - de nouveau. La compagnie
multinationale située en Finlande n'a pas pu garder sa place sur le marché globale
des portables simples et des smart phones. La Finlande est en deuil, car elle est
obligée de tourner la page.

Nokia a été comme un grand récit de la Finlande moderne. Nokia a été comme
une institution dont les Finlandais ont été si fiers. La compagnie n'a pas su
répondre à l'avalanche créative d'Apple et aux nouveaux besoins des
consommateurs savants et avides de nouvelles applications. C'est la fin
d'une époque glorieuse et les Finlandais se retrouvent sans récit magnifique
qui les guiderait au-delà de l'horizon des temps.

La rumeur sur le départ éventuel de Rovio a été annoncée par la presse
finlandaise. Le QG déménagerait en Irlande. Pour beaucoup de Finlandais
les Angry Birds représentent le prochain succès national. Le premier
parc "Angry Birds" a été construit au parc d'attraction de Särkänniemi
à Tampere. Le second sera construit au parc d'attraction de Linnanmäki à
Helsinki. Déjà on voudrait que les "Angry Birds" parrainent un musée
d'oeufs illégalement importés en Finlande par un collectionneur privé
ou un lieu d'apprentissage pour les enfants. On dirait que le besoin des
grands récits n'est pas mort en Finlande.

Si Nokia a représenté la communication mobile et le flux informationnel au
sommet de sa gloire, actuellement tout se base sur le ludique. Le modèle
Lumia est plus ludique que les modèles d'avant. Peu importe les
jeux ou la musique: la vie doit se baser sur le "fun" qui est le pseudonyme
vulgaire du ludique. Rovio a produit le jeu "Angry Birds", mais la
compagnie a su produire aussi des gadgets, des vidéos, des livres et
des jouets qui sont très populaires. Le ludique est devenue un mode de vie.

Et les jeux d'argent là-dedans? Nokia et Rovio ont donné leur
marque au ludique acceptable. En Finlande, les jeux d'argent
semblent avoir le goût de l'addiction. Le Joker de Veikkaus a essayé
d'amuser le peuple en racontant des blagues à la télévision, mais
bientôt les journalistes ont fait de lui un mauvais exemple qui fait rire
les petits enfants. Le manque de ludique se voit aussi parmi les
chercheurs finlandais: les uns se nomment les chercheurs qui
étudient la société et la culture et nomment les autres les chercheurs
problématiques. Quel toupet!

La joie ludique est inexistante dans les jeux d'argent. Les opérateurs
ne pourront peut-être jamais être les messagers du ludique acceptable,
mais pour se faire accepter, il faudrait transformer la panoplie actuelle.
Pourquoi les opérateurs des jeux d'argent ne pourraient pas devenir
les créateurs du prochain grand récit ludique de la Finlande?

Nokia Lumia 800 - La pub:
http://www.youtube.com/watch?v=9XWnKGezSuQ&feature=relmfu

Angry Birds "Les saisons: L'année du dragon":
http://www.youtube.com/watch?v=uBNb-PG81ME

Le Joker de Veikkaus - La pub:
http://www.youtube.com/watch?v=C74fUs918lg

Peliriippuvaiset käsi sydämellä

Näin eilen sairaalassa sattumalta pätkän keskusteluohjelmasta
"Aamusydämellä", jossa haastateltiin kahta peliriippuvaista miestä
ongelmallisesta rahapelaamisesta ja pikavipeistä. Hienoa, että ohjelmaan
oli saatu oman ongelmansa asiantuntijoita, jotka pystyivät antamaan kasvot
häpeälliselle ja salatulle riippuvuudelle.

Nuorempi mies oli aloittanut rahasta pelaamisen jo lapsena. Diabeetikkona
hän ei saanut karkkia vanhemmilta, mutta sen sijaan hänelle annettiin rahaa.
Rahat kuluivat raha-automaattipeleihin muun muassa huoltoasemilla. Jossain
vaiheessa äiti vei poikansa A-klinikalle, mutta poika jatkoi pelaamista. Kaikki
rahat menivät pelaamiseen ja lopulta mies otti pikavippejä.

Vanhempi mies aloitti bingolla, mutta siirtyi kohta pelaamaan bingosalin aulassa
olevia raha-automaattipelejä. Rahaa kului ja aina löytyi aikaa pelaamiseen.
Mies valehteli menojaan työtovereilleen ja ystävilleen. Rahapelaaminen vei
miehen ekstaasiin. Lopulta hän pelasi lauttasaarelaisen asunnon hinnan verran.
Kulutusluotoista hän maksoi korot, joten velka vain kasvoi.

Kumpikin mies löysi avun A-klinikalta. Nuorempi mies kouluttautui
vertaistukiryhmän ohjaajaksi ja vanhempi mies löysi itselleen hyvän
terapeutin. Nuoremman mielestä ongelmapelaajat pitäisi saada
hoitoon, kun taas vanhemman mielestä parantuminen alkaa siitä,
että tunnustaa ongelmansa.

Vanhemmalle miehelle peliriippuvuus oli kostautunut sepelvaltimotaudilla,
mahahaavalla ja astmalla. Hän koki itsensä jatkuvasti masentuneeksi, kun
taas nuoremmalla miehellä oli masennusta ja kaksisuuntainen mielialahäiriö.
Viimeksi mainittu oli myös yrittänyt kahdesti itsemurhaa. Hänen
katsoi peliriippuvuuden olevan krooninen sairaus, joka oikealla tavalla
hoidettuna sallii normaalin elämän.

Minua jäi hieman vaivaamaan nuoremman miehen kuin ulkoa opittu
puhe sairauden nimissä hoidon puolesta. Ehkä mieleni kiinnitti
siihen huomiota, koska juuri päivää aiemmin olin taas kerran saanut
kuulla rakentavaa kritiikkiä tutkijoiden saamattomuudesta. Katson, että
hoito ei ole ainoa vastaus peliriippuvuuteen. Ulkoa opitun tuntuinen
toistettava sanoma saa tutkijan miettimään, kuinka paljon
hoitotahot hyötyvät tällaisesta. Hoitoa tuetaan, koska kaikki ovat
sairaita?

Tutkijana suuntaan katseeni jälleen kerran suomalaiseen yhteiskuntaan.
Kuinka on mahdollista, että miesten kuvailema rahapelaaminen
luottoineen ja velkoineen sallitaan? Vanhempi mies yritti saada
ruokakuponkeja nälkäänsä sosiaalipuolelta, mutta niitä ei annettu
kulutusluottoja omaavalle henkilölle. Lopulta mies sai apua kirkolta ja Hurstilta.
Miksi hyvinvointivaltiossa yksilön on mentävä leipäjonoon - köyhyyden
syihin katsomatta? Mitä yhteinen hyvä lopulta merkitsee?

Jos yksinoikeusjärjestelmä halutaan säilyttää, olisi syytä
miettiä sen hyötyjä ja haittoja. Tarvitaan enemmän tutkimusta
pelikokemuksista, ihmisen ja koneen suhteesta sekä sosiaalisen
ympäristön vaikutuksesta rahapelaajaan. Diskurssit riippuvuudesta
ja sairaudesta häikäisevät, jolloin löydetään vain valmiita
vastauksia päihde- ja addiktiotutkimuksesta. Myös viha
ja syytökset Raha-automaattiyhdistystä kohtaan ohjaavat
mielenkiinnon oikeastaan väärään suuntaan. Jos pelit
houkuttelevat "audiovisuaalisuudellaan" ja voittotarjonnallaan
"mentaalisen orgasmin" partaalle, miksi raha-automaattien sallitaan
olla jopa lasten ulottuvilla?

Mahdollisuudet pelata rahasta vain kasvavat. Yksinoikeusjärjestelmä
ei vaikuta vedenpitävältä, jos samalla K-15 -automaattipelit sallitaan,
rahapelit automatisoidaan ja virtualisoidaan, ja mikä tahansa
ulkomailta operoiva rahapeliyhtiö saa käsiinsä suomalaisten koti- ja
työosoitteet mainoskiellosta huolimatta. Pikavippitarjouksenkin voi
saada helposti kännykkäänsä perjantai-iltapäivisin, vaikkei sitä
pyytäisikään. Rahapelaamisen sallimista tulee pohtia vielä
tarkemmin, ennen kuin edes ajatellaan rahapeliongelmien hoitamista.

"Aamusydämellä" (Yle1), 3.6.3012:
http://areena.yle.fi/tv/1465641

Sinulla on enemmän ystäviä kuin uskotkaan

Mitä löysinkään palattuani töihin? Hyvä työtoverini oli laittanut
lokerikkooni kirjeen, jonka hän oli saanut "ystävänsä Annan"
pyynnöstä. Pyynnön johdosta Kolikkopelien asiakaspäällikkö
lähetti työtoverilleni lahjakortin, joka oikeuttaa ilmaiseen
pelirahaan 15 euron edestä.

Ei siinä kaikki. Mainos tuntuu todella houkuttelevalta. Tarjolla
on tuttuja kolikkopelejä, suomalaisten suosikkipelejä ja yli miljoonan
euron edestä päävoittoja. Pelata voi rennosti kotisohvalla ja talletuksen
voi tehdä vaikka soittamalla.Rekisteröityminen on ilmaista ja
itse virtuaalipelipaikka on yhtä aikaa turvallinen ja jännittävä.Voiko
olla helpompaa tapaa voittaa?

Jokin kuitenkin ärsyttää enemmän kuin innostaa suomalaisia pelaamaan.
Etsiessäni lisää tietoa internetistä törmäsin kahteen viestiketjuun, joissa
ärsytyksen aiheena olivat kaikki ne "ystävät", joiden ansiosta kirjeen
vastaanottajat olivat saaneet pelirahaa kyseiseen nettikasinoon. Vielä
enemmän keskustelijoita kismitti se, mistä yhtiö oli saanut käsiinsä
yksityisten henkilöiden osoitetiedot. Kirjeen mainoslehtisessä osoitelähteeksi
nimetään "Kolikkopelit.com". Moni keskustelijoista olikin heittänyt
koko kirjeen roskiin. Nimettyjä ystäviä ei tunnistettu ja lahjaraha
ei kiinnostanut, vaikka lahjakortilla olisi voinut voittaa "täysin
riskittömästi".

Kirjeen saajien oletetaan tuntevan virtuaalipelipaikka tai kiinnostuvan
siitä kanavamainonnan myötä. Rahapelejä mainostetaan edelleen
kanavilla, joiden lähetykset tulevat ulkomailta, mutta jotka voi tilata
ruutuunsa maksusta. Mainontaa ei kai voi paeta, vaikka kuinka
julistaisi itsensä ja tietonsa markkinointikieltoon.

Niin muuten minä ja ystäväni emme ole saaneet kirjettä emmekä
lahjakorttia. Onkohan "ystäväni Jennin" sähköpostitarjous vielä
voimassa? ;)

Games Are All Right, But Advertising Is Not

In October 2010, gambling advertisement became regulated in a new way in Finland.
Before that Finnish and foreign companies could advertise for their games in the
old and new media. The gambling advertisement ban was part of the Lotteries Act
project, which purpose was to update the former Lotteries Act. The ban made the
foreign companies disappear from Finland and free games unavailable
to Finns.

Today the biggest Finnish newspaper Helsingin Sanomat announced that Poker
magazine is no longer available at some kiosks. The magazine allows foreign
companies to advertise for their games. Poker is a glamorous magazine for those
who are interested in poker and desire to become better players. No wonder
that so many young students wish to write a study about poker, playing or
poker players. Poker stars are rich, famous, nice looking and experienced.
Who would not want to be like them?

And yet I was told at the EASG conference in Vienna that the global
poker boom was over. Finns are allowed to play online poker on foreign sites,
but these sites should not have any marketing strategy concerning potential Finnish
clients. The mentioned poker magazine is also online: despite the gambling
advertisement ban, it will continue in its digital form and paper copies will be sent
to the subscribers.

What will happen next? Different companies own kiosks. All these companies should
stop selling poker magazines if they include illegal advertisement. Otherwise we will
have another weird example of the gambling regulation. In some
kiosks it is possible to play on slot machines, which function with tokens. Underage
playing is allowed, because the tokens are not money and they are not
exchanged to coins. And of course, these peculiar slot machines are not for
gambling. I mean that if something is against the law, there should not be
halfway solutions or mixed signals of control.

Advertising is a funny thing. One does not have to be subscriber of a poker
magazine to be exposed to ads and enticing offers. My friend Jenni told the
director of a virtual casino that I would be interested in gambling online. I was
offered a big bonus (200%) at my first deposit. I decided to turn down the
offer, because I don't know this Jenni. But I kept the message, because
advertising is so easy by e-mail... even in Finnish! Perhaps the global
poker boom is over, because of the national gambling
policy decisions, but advertising will continue its course.

Is Gambling Really Our Civic Duty?

Someone called gambling a civic duty in the biggest Finnish newspaper.
It made me wonder how close the writer was to the truth. For many decades
Finns have gambled in order to do good and support the public health causes.
Despite the fact that Finland is a welfare society, its members have always
gambled happily.

A few weeks ago the same newspaper announced that the government needs
gambling revenues to decrease budget deficit. First, the government would
need 10 million Euros from the Slot Machine Association's annual revenues, but
much more in the future. This piece of news made me think of some interviews
I made in Paris a couple of years ago. When I asked about the distribution of
gambling revenues in France, I was told that each ministry would decide about
it. The idea of good causes was unfamiliar to French civil servants and professionals.

Gambling should not be seen as a civic duty. Finns pay all kind of taxes
and expect to get services in return. For example public schools are free, school meals
are free, every child is entitled to a place in the public daycare and
public health services have low fees. The welfare system is not perfect:
the population is aging and senior citizens need better care, children
and young people need more mental health services and there is too much
unemployment especially among youth. Gambling should not be another
kind of taxation.

Seeing gambling as a civic duty would mean that every Finn should play
lottery games, place a coin in gambling machines or bet on horse races -
whether they are rich or poor or addicted. The Finnish gambling operators
would create new ways to make the citizens respect their duty. Soon the
operators would enter in a ferocious competition with each other, because
they all should help to decrease the deficit.

Duty cannot be synonymous with fun. Because we have rights, we have
obligations and duties. The welfare system cannot depend on gambling
revenues, because gambling is a form of entertainment for those who wish
to practice it. Taking care of each other should be our civic duty and not
making money for unexplained causes.

Tuplaa mainontasi!

Satuinpa kuulemaan Petri Nygårdin uusimman viritelmän "Märkää" ja päätin
etsiä sen videon käsiini You Tube'ista. Nygård palasi mieleeni jo aiemmin,
kun Hesarissa kirjoitettiin alkoholin mielikuvamainonnasta. Esimerkiksi kappale
"Selvä päivä" on jotain ihan muuta kuin mielikuvamainontaa - se on suoraa räppiä
viinasta ja viinanjuonnin iloista.

Uusin video jatkaa samalla aaltopituudella, mutta juomingit eivät kiinnosta
minua. Eksyin lopulta Nygårdin kotisivulle, jossa hän kutsuu kasinolle pelaamaan
ja lupaa tuplata talletuksen. "Märkää" -videossa on myös kasinoteema, sillä
Nygård ajelee ympäri Las Vegasia. Itse kaupungissa voi juoda, pelata ja
päästä vihille. Paikka mikä paikka, suomalainen jaksaa aina törttöillä.

Nygård seuraa siis Lady Gagan jalanjälkiä? Siltä vaikuttaa, koska
markkinointikiellosta huolimatta ulkomaiset rahapeliyhtiöt tarjoavat
edelleen palveluksiaan suomalaisille - reilun pelin hengessä. Videossa
mainitaan kyseinen yhtiö ja sen mainospalkki on huomiota herättävä
Nygårdin kotisivulla. Palvelua saa selvällä suomen kielellä.

Nygård voisi päästä pokerin antisankariksi, mutta pokerista tässä ei
taida olla kyse. Kyse on siitä, että kaikki
keinot ovat sallittuja uudessa mediassa. Sponsorin kyytiin
päässeen ei tarvitse enää olla pokeriammattilainen, kunhan
viesti menee perille. Lippalakissa ei ole sponsorin logoakaan,
eikä korttien tarvitse pysyä käsissä. Virtuaalikasinon
markkinoinnista hyötyvät sekä tähti että rahapeliyhtiö.

Muistatteko, mitä nuoresta norjalaisesta Annette Obrestadista
sanottiin, kun hän voitti Euroopan WSOP:n? Kun nainen voittaa,
kuka tahansa voi voittaa. Sittemmin Obrestadista tuli stailattu
ja sponsoroitu pelaaja. Nygård on jo valmiiksi stailattu
viihdemies, jonka meno on ronskia ja rivoa. Miksi sitten näin wagnermainen
tähti sai paikan? Hänen valintansa virtuaalikasinon keulakuvaksi
on selvää mielikuvamainontaa: suomalainen pärjää maailmalla niin pelissä
kuin humalassakin.Vain kaverit joutuvat kärsimään
seurauksista.

Pelléas et Mélisande - le prix de la culture

Encore une belle soirée passée à l'Opéra National. Je suis allée voir
Pelléas et Mélisande de Claude Debussy. En connaissant un peu
la musique de Debussy, Pelléas et Mélisande a été une vraie
découverte. Les coulisses représentaient l'austérité royale
et l'eau soulignait la tristesse et le désespoir des personnages.

À l'entracte, je me suis rappelée soudainement du
prix de la place. Je ne veux pas dire le prix du billet en soi:
je pense au prix total qui contient la subvention, l'impôt et la somme qui reste
à payer par l'acheteur. En Finlande, c'est Veikkaus qui soutient
l'Opéra National et son art lyrique. Le prix des places dépend des catégories
différentes, des chanteurs, des visites et des pièces jouées. Par exemple,
les étudiants et les clients fidèles peuvent avoir des places moins
chères. Chacun peut se placer à son gré et le poulailler n'est
qu'une option.

En 2011, Veikkaus a fait un profit de 514 millions d'euros.
De cette somme, l'art a reçu 42% par le Ministère de l'éducation
et de la culture. En 2010, les dépenses de l'Opéra National
ont été 53,3 millions d'euros dont 70% ont été couverts par le
Ministère en question (cf. le profit de Veikkaus). La même année,
Veikkaus a déclaré d'avoir donné 35, 7 millions d'euros pour
les activités de l'Opéra National et 13 millions d'euros pour les frais de
loyer. En plus, l'Opéra National profite des revenues des billets et du soutien
des sponsors (20%) et du soutien des municipalités (Helsinki,
Espoo, Vantaa, Kauniainen) (10%) selon la fréquentation. La Fondation
du soutien de l'Opéra offre des bourses, a des fonds divers
et reçoit des donations et des legs.

Il m'est impossible de calculer le prix d'une place à l'Opéra
National, mais les chiffres et les pourcentages donnent une idée du
prix de la culture en Finlande. L'Opéra National veut être l'opéra
de tous les Finlandais; pourtant l'image élitiste persiste. Il est fort probable
que sans la subvention de l'État (et donc de Veikkaus), le
nombre des Finlandais fréquentant l'Opéra National
serait moindre. À peu près 300 000 personnes fréquentent l'Opéra National

annuellement.

Pour revenir à l'essentiel, à la musique: bravo, François Le
Roux (Golaud) et Topi Lehtipuu (Pelléas), bravo!

Pelléas et Mélisande, Acte 1 (Dir. musicale: P.Boulez):
http://www.youtube.com/watch?v=z7kodUT_sJs&feature=related

Elämysten jäljillä kasinoilla

Aloittelevana rahapelitutkijana luulin kasinon olevan eräänlainen
maaginen paikka, jossa olisi samanlainen tunnelma kuin Dostojevskin
"Pelureissa" tai ainakin kilinää, valoja ja ajattomuutta. Käytyäni katsastamassa
Aucklandin Sky Towerin kasinon olin häkeltynyt sekavasta pelihallimaisesta
tunnelmasta. Paikka ei oikein tuntunut sopivan Sky Towerista saamaani
kuvaan, jonka olin muodostanut syötyäni pyörivässä ravintolassa.

En tietenkään usko magiaan, mutta rahapelaaminen selkeästi vaikuttaa
ihmisten käyttäytymiseen. Sky Cityn edustajat kertoivat Aucklandin
rahapelikonferensissa vastuullisesta toiminnastaan. Erilaisia lehtisiä
oli tarjolla eri kielillä ja erityisesti kiinnitettiin huomiota siihen, ettei
lapsia jätettäisi yksin hotellihuoneisiin kasinolla käynnin ajaksi. Näitä
lehtisiä löytyi Sky Towerin aulasta hieman syrjässä pienen etsinnän jälkeen.
Yhtään lehtistä rahapelaamisen ongelmallisuudesta ei ollut
englanniksi. Lehtisiä oli myös kasinon ison ovimiehen selän takana:
ne piti todellakin huomata sieltä.

Sisäänpääsy kävi leikiten - kukaan ei kysynyt mitään, kun marssimme
kollegani kanssa sisään. Kasino oli puheensorinaa ja musiikkia täynnä
olevan paikka, jossa eri etnistä alkuperää olevat ihmiset pelasivat
yhdessä ja erikseen. Jossain oli räikeästi ja mauttomasti puettuja nuoria naisia,
joiden oli kai määrä palvella tai ainakin miellyttää asiakkaita. Silmiini ei osunut
varoitustarroja, vaikka niitä piti olla joka paikassa. En jaksanut
käydä tällä kertaa yläkerrassa. Elämys oli nolla.

Helsingin kasinolla elämys on joka kerta erilainen. Kasino
on verrattavissa Oopperaan, jonne myös tullaan sellaisena
kuin on. Farkut ja villapaita ovat sallitut, kunhan käyttäytyy
suurin piirtein odotetusti. Kasinolla sisäänpääsy on ilmainen,
mutta Ooppera on omaa luokkaansa. Johtaja Jokipaltion
viimeisten juhlien jälkeen kasino ei ole enää ollut täysin
entisensä. Nyt kaikki on yhtä elämystä.

Casino Expo 2012 näytti sen, kuinka vanhan ajan voi kierrättää
uusiksi. Vanhasta on jäljellä kulissit, kun kaikki muu
on riisuttu tarpeettomasta. Show on yhä tärkeämmässä
osassa toimintaa: elämystanssit, illalliset shown hengessä
ja musikaaliset tribuutit muistuttavat jostain menneestä,
mutta postmodernilla tavalla. Vanhasta on vain jäljellä
rippeitä ja nekin on muutettu ajalle sopiviksi ja täten
kulutettaviksi.

Rulettikoulu paljastaa lopulta sen, mistä on todella kyse.
Todellista on enää rahapelaamisen synnyttämä elämys.
Vaatteista ja varallisuudesta viis, kunhan pääsee voiton
makuun tai osaa niellä tappionsa. Vaikka pelimerkit toimisivat
ilman todellista valuuttaa, aina on vain yksi voittaja. Muut
käyttäytyvät sen mukaisesti aivan kuin peli ei olisikaan
leikkiä. Uskon, että elämys saa osan palaamaan kasinolle,
vaikka magiaa ei enää olisikaan.

Postmodernissa maailmassa eletään hetkessä ja hetkittäin.
Elämyksellisyys sopii tällaiseen elämäntyyliin, joka
korostaa nykyaikaa. Saman hetken voi elää monta kertaa
voittaen tai häviten. Jotkut jäävät koukkuun
tiettyyn hetkeen, joka muistuttaa elämystä hyvässä ja pahassa.
Postmodernissa maailmassa tätä ei voida kuitata
pelkästään sillä, että addiktoitua voi mihin tahansa.
On pidettävä huolta siitä, että kasinosta ei tule pelkkä
ilmainen elämysten pelihalli, jonne marssitaan vapaasti
sisään. Kaikki eivät hallitse itseään saatikka elämyksiään.

Des stéréotypes de la richesse - De la colère à la joie

L'opérateur des jeux d'argent finlandais Veikkaus a décidé de suivre les
pas de la Française des Jeux. Depuis le 23 mars 2012, le tirage d'Eurojackpot
se fait tous les vendredis. Ne pas confondre Eurojackpot avec Euro Millions:
l'opérateur finlandais a fait équipe avec d'autres confrères européens. La cagnotte
d'Eurojackpot varie entre 10 et 90 millions d'euros.

Pour m'amuser, j'ai voulu comparer l'image donnée de la richesse
en me basant sur deux films publicitaires. En France, les riches sont en
colère. Ils apprennent le slogan "Non au jeu d'Euro Millions" en portugais.
Une Dame d'un certain âge se lève en montrant son poing
et récite le slogan à haute voix. La colère provient du fait que le
jeu d'Euro Millions permette l'ascension sociale instantanée. Les classes sociales
sont en danger.

En même temps, les Finlandaises font encore la fête. Trois jeunes
femmes partent faire le tour du monde. La joie de vivre est leur
devise. Elles font du shopping à New York. Elles vivent la vie
des maharadjahs en Inde. Elles imitent Thelma et Louise dans leur
voiture décapotable. Elles imitent Katy Perry au karaoké au Japon.
Enfin, la plage et le paysage magnifique. Elles ont tout réussi
et tout leur réussit. Peu importe leur descendance.

Le film publicitaire des riches en colère est tout simplement
hilarant. Il se moque de la concentration du pouvoir économique
entre les mains de certaines personnes et du standing de la haute
société en donnant la liberté de s'enrichir à Monsieur et Madame
Tout le Monde. Les frontières sont désormais ouvertes: les pays
d'Euro Millions forment leur espace Schengen ludique.

Les Finlandais par contre ne veulent pas reconnaître l'existence des
classes sociales. Grosso modo l'égalité est donnée par l'éducation et le travail
doit contenter tous les citoyens. Les jeux d'argent séparent le quotidien
de la fête et le travail monotone de l'aventure. L'inexistence des
classes sociales ne provoque pas la colère des riches: elle force
les individus à trouver des moyens personnalisés de sortir de la masse.

Une cagnotte de 10 à 90 millions d'euros bouleverse la culture
des jeux d'argent en Finlande. Il est désormais possible de
gagner de plus en plus et toujours plus souvent. "Devenez plus
riches que riches" n'est pourtant une phrase que les Finlandais
sauraient répéter. Les Finlandais sont toujours en quête du rêve
et de l'aventure - sans prendre le chemin périlleux de l'ascension sociale
et sans inspirer la jalousie de la masse.

Le film publicitaire d'Euro Millions
"Les riches en colère":
http://www.youtube.com/watch?v=j0UCDTt6Py8

Le film publicitaire d'Eurojackpot
"Girls just wanna have fun":
http://www.youtube.com/watch?v=6CsCxw58jAI

Peliä, viihdettä, uhkaa... siis mitä?

Terveisiä Kuopion Sosiologipäiviltä. Miettiessäni, kuinka kuvailisin
rahapelityöryhmän käsittelemiä teemoja, tajusin suomalaisen
rahapelitutkimuksen kahtiajaon jääneen esityksissä ja keskusteluissa taustalle.
Sen sijaan käsitteet ja niiden merkitykset vaikuttivat korostuvan.

Ensiksi mieleeni jäi rahapelien ja viihdepelien väitetty sulautuminen.
En yhtään epäile, ettei rahapelaaminen olisi viihteellistynyt ja
viihdepelien seassa olisi rahapelaamista. Hyvänä esimerkkinä tästä
kaikesta voidaan pitää pelisivustojen ja Facebookin tarjontaa.

Kun mennään syvemmälle rahan ja viihteen merkityksiin, ikärajat
nousevat vastaan. Kyse ei ole mielestäni vain siitä, että aikuiset
ja nuoret voivat pelata pelikonsoleista tuttuja pelejä tai jollain
valuutalla muunlaisia pelejä. Rahapelit eivät ole suoranaisesti
viihdepelejä: tasohyppelyyn tarvitaan varmasti taitoa, mutta onko
se samanlaista taitoa kuin vaikkapa jossain pokerin versiossa?
Ikärajojen perusteella jotkin pelit ovat kiellettyjä esimerkiksi
alle 13-vuotiailta (vastuu on vanhemmilla), kun taas rahapelit
ovat sallittuja vain aikuisille (vastuu on jokaisella itsellään).

Toinen käsitteellinen debaatti lähti pokerista. Jokainen, joka on
lukenut Olli Alhon artikkelin uhkapeleistä, muistaa varmasti
rahasta pelattavien pelien etymologisen kontekstin. Rahasta
pelaamisen arkipäiväistymisen myötä uhkaa on vaikea muistaa.
Uhka on muuttunut ongelmaksi: uhkapelaaminen ei vie mieron
tielle, vaan rahapelaaminen voi muuttua ongelmapelaamiseksi.
Onko pokeri sitten uhkapeliä, rahapelaamista vai taitopeli?
Jos pokeri määritellään taitopeliksi, jossa voitokkaita ovat
taitavimmat ja matemaattisesti lahjakkaimmat, uhka jää häviäjien piikkiin.
Pokeri saatetaan myös määritellä uhkapeliksi esimerkiksi kasinolla,
jossa panokset liikkuvat suurissa summissa. Jos vielä lisätään
ammattilaisuus, pokeri on todellista rahapelaamista vain harvalle.

Käsitteet ja niiden merkitykset ovat mielenkiintoisempia
kuin kilpailu siitä, ovatko rahapelitutkijat parempia kuin
rahapelihaittojen tutkijat. Näyttää siltä, että tarvitaan lisää
yhteiskuntatieteellistä rahapelitutkimusta, jossa pohditaan
käsitteitä teoreettisesti, mutta myös laadullista tutkimusta
niin rahapelaamisesta ja sen haitallisuudesta
kuin rahapelaajista ja liikapelaamisen seurauksista.

Suorat sanat vanhemmille!

Kanadalainen valistusvideo ei vanhempia säästele. Video näyttää
poikia pelaamassa pokeria ja jokaisesta näytetystä pelikortista paljastuu
rahasta pelaavia nuoria uhkaava ongelma. Päihteiden käyttö, tupakointi,
rikollisuus ja jengitappelut ovat yleisempiä heidän kuin muiden nuorten kohdalla.
Video on hyvin tehty ja ääni on suorasukainen.

Tulisiko Suomessakin harrastaa shokkivalistusta järkevän
valistuksen sijaan? Rikoksilla ja rötöksillä uhkailu ei välttämättä
purisi suomalaisiin vanhempiin, koska tiedämme jo mitä Loton
'vaarallisuudesta' lapsille ajateltiin.

Kaikkien rahapelien ikärajojen noustua 18:aan ikävuoteen nuorten
rahapelaaminen saattaa jäädä valistusaiheena muiden aiheiden varjoon.
Myös tutkimusaiheena nuorten rahapelaaminen tulee muuttamaan
muotoaan, koska alaikäisten rahapelaaminen ei ole enää sallittua.
Uskoisin, että nuorten rahapelaaminen ei ihan heti häviä, vaan se
tulee jatkumaan nuorten keskuudessa (esimerkiksi välitunneilla,
leireillä, pukuhuoneissa).

Oivallinen esimerkki nuorten tekemästä valistuskampanjasta
nuorille on RAY:n tukema suunnittelukilpailuun perustuva
K-18 -kampanja. Sen tarkoituksena oli keksiä uutta tekemistä
rahapelaamisen sijaan. Yksikään palkituista teoksista ei ollut
shokeeraava, vaan niissä oli käytetty mielikuvitusta, huumoria
ja nuorten todellisuutta.

Miten olisi vanhempien tekemä kampanja vanhemmille?
Kuinka moni vanhempi uskaltaisi sanoa ääneen, että
rahapelit eivät ole lapsille? Kuinka moni isovanhempi
jättäisi ostamatta rahapelejä lastenlapsilleen nähtyään
valistusvideon? Paljon on kiinni vanhempien asennoitumisesta.
Ei riitä, että alaikäisiltä kielletään rahapelit. Vanhempien
tulisi ymmärtää itse, missä raja kulkee. Ja siihen ei tarvita
shokkiterapiaa, vaan suoraa puhetta syistä ja seurauksista.

Linkki Youth gambling -videoon:
http://www.youtube.com/watch?v=EHVP2W_N2FM

Suomalainen yksinoikeusjärjestelmä Uudesta-Seelannista katsottuna

Terveisiä Uudesta-Seelannista, jossa olen viettänyt päivän Think Tank-
ryhmässä pohtien kansanterveydellisiä kysymyksiä. Keskustelua vievät
eteenpäin hyvin vahvasti australialaiset ja uusiseelantilaiset, joiden mukaan
mistään ei ole tarpeeksi tietoa ja mitään ei ole todella tehty rahapelaamisen
haitoista tiedottamisen hyväksi. Oli suhteellisen vaikeaa saada keskustelua
mihinkään muuhun suuntaan, koska mikään ei auta. Rahapeliteollisuus
nähdään pelkästään negatiivisena vaikuttajana ja yleishyödyllisyydestä
ei ole koskaan kuultukaan.

Täältä käsin on hyvä katsoa suomalaista yksinoikeusjärjestelmää toisin
silmin. Maissa, joissa ei ole yksinoikeusjärjestelmää, ei ole yleishyödyllisiä
hankkeita eikä kohteita, rahapelipolitiikka vaikuttaa mitättömältä, hyssyttelevältä ja
vähintään heikolta, ja rahapelin ylläpitäjät rahanahneilta yrittäjiltä. Jäin
miettimään tätä kaikkea, sillä esimerkiksi yhteistyö tai edes keskustelu-
yhteys rahapelitoimijoiden kanssa oli olematon ja suoranainen etikettivirhe.

Toisaalta Suomen kaltaista maata pidettiin vanhanaikaisena, sillä
yksinoikeusjärjetelmä kuvastaa maan halua pitää kiinni vanhoista
maantieteellisistä rajoistaan, vaikka internetin mukana rajat katoavat
bittiavaruuteen. Jos yksinoikeusjärjestelmä kaatuisi, mitä Suomi
saisi tilalle? Muissa maissa rahapelaajien kuluttajansuoja ei
ole mitenkään todentunut. Ehkä kyse ei olekaan ulkomaisten rahapeliyhtiöiden
invaasiosta, vaan oikeastaan kokonaisen rahapelihaittoja ehkäisevän
järjestelmän alasajosta.

Täytyy jatkaa keskustelun seuraamista. Joka tapauksessa
pohjoismaalainen konteksti poikkeaa suuresti Australian,
Uuden-Seelannin, Kanadan, UK:n ja USA:n tapauksista.
Tässä ei ole mitään uutta, mutta sainpahan uusia ajatuksia
siitä, miten kaikki voisi olla ilman rahapelimonopoleja.
Cheers!

Humaani, kulturelli ja solidaarinen

Vielä pari vuotta sitten vastuullisuus oli iso juttu niin rahapelitutkimuksessa
kuin rahapelibisneksessä. Erilaiset yhtiöt esittelivät omia versioitaan
vastuullisista työkaluista ja lisäkkeistä. Oli liikennevalopolitiikkaa ja
sormenjälkitunnistimia. Tutkimuspuolella analysoitiin erilaisten
pop up-varoitustekstien merkitystä rahapelaamista hillitsevänä
tekijänä.

Mitä vastuullisuudesta on tänään jäljellä? Rajoitukset ja vastuullisuus-
työkalut eivät ole hävinneet mihinkään, mutta päivän trendi näyttää olevan jotain
muuta. Enää ei vakuutella, kuinka kukin rahapeliyhtiö kantaa vastuunsa,
vaan nyt vedotaan kansalaisten tunteisiin, tapoihin ja tottumuksiin.

Sotiemme veteraanit ja vuosikymmeniä kestävä veljeys muodostivat
ensimmäisen avauksen. Sen jälkeen ilo sai vallan: rahapeleihin
sijoitetuilla rahoilla kaikki saavat jotain. Rahapeliyhtiöiden uusi näkökulma
perustuu ihmillisyyteen, kulttuuriin ja solidaarisuuteen. Näkökulma
on siirtynyt rahapelitoiminnasta yleishyödyllisyyteen. Rahapelejä
pelaamalla pidämme huolta yhteiskuntamme vanhemmista jäsenistä, apua tarvitsevista
ja itsestämme. Samalla saamme nauttia kulttuurista, liikunnasta ja harrastuksista.
Edelleen pidämme huolta nuoristamme, tulevaisuuden toivoista.

Humaanissa, kulturellista ja solidaarisessa kampanjoinnissa ei ole
sinänsä mitään vikaa. Kampanjointi muistuttaa epäilijöitä siitä, että
hyvä kiertää ja ihmiset hyötyvät eri tavoin rahapelirahoista. Silti
olisi toivottavaa, että jonain päivänä myös suomalaiset rahapeliyhtiöt
kampanjoisivat näyttävästi vastuullisen ja maltillisemman rahapelaamisen
puolesta. Se olisi selkeästi yhteiskunnallinen teko, mutta samalla
se vaikuttaisi suomalaiseen rahapelikulttuuriin. Ikärajojen nostaminen
oli vasta ensimmäinen askel.

Nyt kun hevosetkin ovat palanneet kotiin, mikään ei estä keksimästä
uutta kampanja-aaltoa, joka olisi humaani ja solidaarinen myös heikommin
rahapeleissä pärjääviä kohtaan.

Sekaisin mainoksista

Aloin kiinnittää huomiota mainontaan eri medioissa, kun
halusin katsoa ohjelmia internetissä. Ohjelmia saattaa olla
haasteellista seurata, jos joka viides minuutti ohjelmat katkaisee
mainoskatko. Ohjelmavideon päälle saattaa liimautua myös
mainos, jota klikkaamalla pääsee tutustumaan tuotteeseen
ja ostamaan sen. Onko mainoksilla sitten jotain väliä?

Otetaan esimerkiksi rahapeliyhtiöiden mainonta. Internetistä
ladattavien videoiden mainoskatkot ovat oiva paikka tarjota
uusinta rahapeliä internetissä juuri oikealle asiakasryhmälle.
Kun joutuu katsomaan tarpeeksi usein mainoksen viestin,
muistaa varmasti milloin on aika pelata ja missä. Näin tiheä
mainonta ei välttämättä olisi edes mahdollista tavallisilla
kaupallisilla kanavilla. Silti rahapeliyhtiöiden mainokset
eivät ole vieraita television katselijoillekaan.

Mieleenpainuvin kokemus mainonnan ja politiikan
kietoutumisesta yhteen oli ulkomaisen rahapeliyhtiön
kampanja yksinoikeusjärjestelmää vastaan. Ensin
kampanja vaikutti perustuvaan täydelliseen provokaatioon,
mutta sittemmin se on hyödyntänyt erilaisia medioita
saadakseen lisää suomalaisia pelaajia sivustolleen
ja sitä kautta rahapeliyhtiön sivustolle.

Entä kuka muistaa enää Lady Gagan videon "Poker Face"?
Videota hehkutettiin rahapelikentällä sen tuotemainonnan
vuoksi: kuka muu olisi keksinyt rahoittaa videonsa
rahapeliyhtiön avulla? Rahapeliyhtiön logo pelipöydässä
korosti Lady Gagan sanomaa - siinä ei tasan ollut mitään
kansanterveyden makuista.

Jossain vaiheessa sain paljon VIP-kutsuja sähköpostilaatikkooni.
Linkkiä klikkaamalla olisin saanut VIP-kohtelua virtuaalikasinoissa,
monia pyörityksiä ja isoja bonuksia. Mainonta tyrehtyi aika nopeasti,
eivätkä mainokset sinänsä häirinneet, vaikka ne joutuivat lopulta
roskapostilaatikkoon. Mieluummin VIP-kutsuja kuin muuta hämärää.

Oli kyse rahapeliyhtiöiden mainonnasta tai piilomainonnasta,
on pakko kysyä, mihin sitä tarvitaan Suomessa? Eikö mainontaa
ja tarjontaa ole ihan tarpeeksi? Mainontaa ei välttämättä edes tarvita,
jotta suomalaiset pelaisivat. Manner-Suomen ulkopuolisten
rahapeliyhtiöidenkään ei tarvitse olla huolissaan. Suomalaiset tietävät
kyllä, missä saa ja voi pelata.

Sen sijaan, että menisi sekaisin mainonnasta, olisiko aika valita
uusi näkökulma rahapelaamiseen?

Linkki "Poker Face" -videoon:
http://www.youtube.com/watch?v=bESGLojNYSo

Sukupuoli ei ole kirosana

Matti Koskinen kirjoittaa N2 Kolumnissa (HS Nyt 1/2012) otsikolla "Lopettakaa urpoilu" tärkeästä aiheesta - sukupuolen merkityksistä pelatessa. Katsottuani Gamer Girl Manifeston (linkki alla) en voinut olla ajattelematta, kuinka viatonta sukupuolen tarkastelu on rahapelitutkimuksessa. Manifesto on kolmen nuoren amerikkalaisen naisen tilitys siitä, mitä on olla pelaaja ja nainen. Se, kuinka paljon amerikkalaiseen (?) pelaamiseen voi liittyä rasismia, seksismiä ja seksuaalivähemmistöjen inhoa, jättää sanattomaksi.

Rahapelimaailmassa naisella on monta roolia. Naiseus on muokattavissa sekä pelaajan että katsojan näkökulmasta. Missä ovat pokeriprinsessojen kaltaiset naispuoliset pelaajat? Toki ainoasta pokeriprinsessasta tehtiin nopeasti ikonin sijaan tavis, sillä jos tyttö voi voittaa, niin kuka tahansa meistä voi voittaa! Pokerinaisten parissa on niitä, jotka osaavat hyötyä sukupuolisuudestaan. Seksikkyys ja seksuaalisuus ovat mahdollisia keinoja edetä ja voittaa. Pokerimaailmaan näyttää mahtuvan myös vahvoja naisia, joiden pelitaidoissa ei ole mitään vikaa.

Suomalaisen rahapelitutkimuksen parissa tuskaillaan sukupuolierojen ja naisten vähäisen osallistumismäärän takia. Gamer Girl Manifesto on todistus seksismistä, mutta myös todiste sukupuolten epätasapainosta pelikentällä. Eikö pelaajan taidoilla olekaan väliä? Eikö pelien maailmassa ole tilaa myyttisille jumalattarille tai edes tarunhohtoisille sankarittarille? Pallas Athenasta ei ehkä kannata tässä kontekstissa edes puhua, mutta olihan populaari Xenakin suuri soturiprinsessa.

Miksi pelimaailmassa nuorten naisten täytyy ottaa kuulokkeet pois korvilta? Se tuntuu hurjalta, kun ajattelee, että samalla verkossa miespelaajat tekeytyvät naisiksi, jotta heitä pidettäisiin huonoina pelaajina ja vähäpätöisinä vastustajina. Pelikenttä muuttuu ulkopuolisen silmissä yhtäkkiä linnoitukseksi, jonka portinvartijoina toimivat miehet ja jonne naisilla ei ole selkeää pääsyä. Keittiö ei voi olla ainoa paikka 'oikeille' naisille, jos samalla internet on täynnä 'vääriä' naisia. Sukupuolella on selkeästi väliä: naiseus on pelkkää biologiaa ja alhaista sosiaalista statusta, jos Gamer Girl Manifestoon on uskominen.

Kuten rahapeleihin ja peleihin liittyy erilaisia alakulttuureita, myös pelaajakulttuureita on varmasti monia ja toisistaan poikkeavia. Esimerkiksi Girls' Guide to Poker opettaa naisia pelaamaan ja hyödyntämään naisellisia keinoja. Gamer Girl Manifesto riisuu naiseuden ja paljastaa naispuolisen pelaajan. Sukupuoli ei ole kirosana.

Gamer Girl Manifesto:
http://www.dailymotion.com/video/xndd78_mute-the-d-kwads-gamer-girl-manifesto-new-challenger-turbo_videogames

Selviytymistarina yhteisön tuesta

Löysin Ylen Areenalta mielenkiintoisen selviytymistarinan. Dokumentissa Meng
kertoo peliriippuvuudestaan. Ääneen pääsevät myös vaimo ja äiti. Takautumissa
mukana ovat isä, hyvä ystävä ja kuolleet omaiset. Päärooleissa ovat myös
Mengin pienet pojat.

Pakolaistaustainen Meng kertoo tutustuneensa rahapeleihin lapsena isänsä seurassa.
Yllättävä voitto sinetöi suhteen rahapelaamiseen. Rahapelit ovat lopulta osa
aikuistuvan Mengin elämää: pelaamaan mennään, kun menee huonosti, ja
välillä tehdään lupauksia lopettamisesta.

Vaikka elämässä on kaikki hyvin, rahapelit vetävät jälleen mukanaan. Lopulta
melkein koko palkka lomarahoineen on menetetty ja Meng hakee apua
hyvältä ystävältään. Ystävä lupaa tukea Mengiä, vaikka vaimo ei enää
häntä haluaisi kotiin. Kotona odottavat vaimo, vaimon sisko ja äiti. On
aika kertoa tapahtuneesta. Vaimo näkee kuitenkin jotain positiivista tilanteessa:
tällä kertaa Meng ei pelannut koko tiliä tyhjäksi.

Dokumentti kertoo peliriippuvuudesta selviytymisestä. Kertomus on
autenttinen ja vie hienosti katsojat keskelle peliongelmaisen arkea.
Meng kertoo rauhallisella äänellä peliriippuvuudestaan ja päätyy
tunnistamaan itsessään sairaan. Dokumentissa ei käsitellä, kuinka
tähän lopputulokseen on päästy, sillä keskiössä on yhteisön merkitys
Mengille toipumisprosessissa.

Mengin tapaus pistää miettimään, kuinka tärkeä yhteisö tuki on
muualta tänne tulleelle. Mengin äidin tuki on järkkymätön: vaikka
poika sortuu pelaamaan, äiti ei hylkää. Isälle ei kerrota ongelmasta.
Äiti valvoo pojan taloutta ja kiittelee miniäänsä. Meng puhuu paljon
lähisukulaisistaan ja erityisesti vanhemmistaan. Heidän kasvatuksensa
merkitsee paljon Mengille, joka aikoo ottaa opikseen. Lapset ovat
erityisen tärkeitä Mengille, joka on valinnut heidät rahapelaamisen
sijaan. Vaimokin saa kiitosta, mutta saa puhua omasta puolestaaan.

Pakolaistaustaisen peliriippuvaisen selviytymistarina alkaa vaimon
puheenvuorolla. Ennen kuin Meng saa puheenvuoron, vaikuttaa
siltä, että kyse on onnettomasta kaksikulttuurisesta perheestä,
jossa miehellä on kotoutumisongelma. Kun Meng päästetään
ääneen, edessä on suomalainen nuori aikuinen, jonka elämään
on mahtunut pakolaisuutta ja menetyksiä. Meng on vakava,
mutta selkeästi optimistinen. Perheyhteisö on hänen voimansa.

Dokumentti tuo erinomaisesti esille sen, kuinka paljon rahapelit
ovat arkipäiväistyneet. Erilaisissa tiloissa rahapelit
ovat näkyvissä mainoksina ja rahapeliyhtiöt nimikilpinä. Rahapelejä
on tarjolla koneissa, kassalla ja pelipisteissä. Ongelmapelaajan
voi olla vaikeaa vastustaa houkutusta rahapelien tarjonnan
vuoksi, kun taas tavallinen kansalainen ei välttämättä
edes kiinnitä rahapeleihin mitään huomiota.

Ihmisillä on eri keinoja selviytyä. Mengin tapauksessa
perheyhteisö mahdollisti selviytymisen, koska se
piti kiinni jäsenestään. Tulevaisuudessa vaimo hakee
kouluun, kun taas Meng haluaa painaa töitä. Dokumentti
jättää jälkeensä mielikuvan onnellisesta nuoresta perheestä,
jossa pidetään yhtä ongelmista ja velkaantumisesta huolimatta.