Hyvää uutta vuotta 2015 kaikille! Lyhyen hiljaiselon jälkeen olen päättänyt
palata blogisorvin ääreen. Etsiessäni taustatietoja suomalaisten rahapeliyhtiöiden
historiasta törmäsin Asiaton lehdistökatsaus-blogiin. Kyseisessä blogissa
Katsastaja H tarkasteli joulukuussa 2014 käytyä lehtikirjoittelua
kolmen kotimaisen rahapeliyhtiön yhdistymistä.
Asiattomassa lehdistökatsauksessa esiteltiin kolme teesiä, jotka olivat:
1) rahapelimonopolien tuotot ovat verorahoja, 2) rahapelimonopolien keräämät
varat käytetään tulonsiirtoihin köyhiltä rikkaille ja/tai älyttömiin kohteisiin, ja
3) rahapelimonopolit ovat huono tapa ehkäistä pelihaittoja. Aloitan
kommentoimalla kolmatta teesiä.
Tarvitaanko yksinoikeusjärjestelmää ennalta ehkäisemään rahapelihaittoja?
Siinäpä kiperä kysymys. Katsastaja H:n mukaan yksinoikeusjärjestelmää
(blogissa "rahapelimonopolit") tarvitaan sen puolustajien mukaan juuri
ehkäisemään rahapelihaittoja. Yksinoikeusjärjestelmän vastakohtana pidetään
useimmiten "sääntelemättömiä markkinoita", mutta blogissa tarjotaan
toista vaihtoehtoa, "kilpailullisia markkinoita". Kilpailulliset markkinat
yhdistettyinä korkeaan arpajaisveroon tuottaisivat "pelihaittojen
näkökulmasta aivan yhtä hyvän lopputuloksen". Asiaton
lehdistökatsaus korostaa tehottomuuden alasajoa (ei enää
"poliittisia hallintoneuvostoja") ja arpajaisverotuksen "läpinäkyvyyttä".
Ei siis enää turhaa byrokratiaa saatikka korvamerkittyä rahaa?
Kun luin uutisen kolmen rahapeliyhtiön yhdistämishankkeesta, ymmärsin
sillä tavoiteltavan säästöjä. Yhdistämistä on kaavailtu aiemminkin ja eri yhtiöiden
rahapelitarjonnan samankaltaisuutta on käsitelty virkamiestyönä. Siirryn
siis käsittelemään toista teesiä. Blogissa todetaan pienituloisten kuluttavan
rahapeleihin enemmän kuin suurituloisten. Lisäksi verovaroja ei
käytettäisi koskaan poliittisiin järjestöihin eikä hevoskasvatukseen ja
-urheiluun, mutta rahapelituottoja kylläkin. Vastakkain asetetaan
Helsinkiin rakennettava Lastensairaala ja rahapelialan edunsaajat.
Uskoin jossain vaiheessa, että yksinoikeusjärjestelmän saattaisi
korvata ranskalaistyyppinen rahapelijärjestelmä, jossa ulkomaisille
rahapeliyhtiöille sallittaisiin tarkoin määritelty pääsy kansallisille
rahapelimarkkinoille ja internetissä yhtiöt eivät olisi enää sidoksissa
alkuperäiseen rahapelitarjontaansa. Olen myös kuullut vuosia monopolin
loppumisesta. Yksinoikeusjärjestelmää ei ole vielä kaadettu eikä vaihdettu
parempaan versioon. Kilpailullisia markkinoita odotellessa
kommentoin vielä ensimmäistä teesiä.
Blogistin mukaan rahapelituotot ovat verovaroja, joilla katetaan julkisia
menoja, jotka pitäisi kattaa muunlaisella verotuksella. Rahapelituottojen
käyttökohteet tulisi valita tarkemmin varsinkin silloin, kun kohteena on
"toipuvien kansanedustajien hoivakotiyhdistys". Rahapelituottoja tulisi siis
kohdentaa Lastensairaalan kaltaisiin hankkeisiin.
Voisin kommentoida osoittamalla väitteet vääriksi tai virheellisiksi,
mutta hauskempaa on kuvitella Suomi, jossa on toisenlaiset rahapelimarkkinat,
uudentyyppinen arpajaisverotus ja uudet edunsaajat. Samanlaista kuin
ennenkin olisi vain rahapelihaittojen ennalta ehkäisy.
Jos yksinoikeusjärjestelmää muutettaisiin niin, että kolme monopolin
omaavaa rahapeliyhtiötä yhdistettäisiin, Suomeen tulisi uudet rahapelimarkkinat,
toisenlainen arpajaisverotus ja ehkä vähemmän edunsaajia. Ennalta
ehkäisyllä on pitkä perinne, joten se vahvistuisi hoidon kustannuksella.
Suomessa kyse ei ole vain rahapelitoiminnasta, vaan kokonaisesta järjestelmästä,
jonka puitteissa toimivat virkamiehet, edunsaajat, rahapelaajat, ongelmapelaajat,
läheiset, tutkijat, kehittäjät ja ammattilaiset. Järjestelmän marginaalissa toimivat
yhtiöt pyrkivät keskiöön, joka tähän mennessä on päätetty saavuttaa kaatamalla
yksinoikeutta puolustava politiikka (ja kirjoittamalla arpajaislainsäädäntö uusiksi).
Rahapelituotot eivät ole verovaroja. Niitä kerätään yleishyödyllisin perustein
ja vastuussa olevien ministeriöiden kautta tuotot jaetaan eteenpäin. Se, miksi tuottoja
menee hevosten kasvattamiseen muttei sairaalan rakentamiseen, on epäolennainen
kysymys. Arpajaislainsäädäntö määrittelee rahapelitoiminnan Suomessa ja
valtion ohjauspolitiikka määrittelee, kuinka rahapeliyhtiöitä hallinnoidaan.
Ehkä jossain vaiheessa pohditaan tarkemmin, kuinka kestävä on nykyinen
järjestelmä, ja kuinka vastuullista on nykyinen rahapelipolitiikka. Myös
tulevaisuushorisonttiin tulisi kurkistaa. Jos rahapelimainonta kiellettäisiin,
loppuisiko rahapelaaminen? Jos kaikki addiktoivat rahapelit kiellettäisiin
ennen kuin ne ehtivät kuluttajien kokeiltaviksi, vähentyisikö ongelmapelaajien
määrä Suomessa? Jos kaikki rahapelaaminen siirrettäisiin erityisiin pelipaikkoihin,
jonne pääsisi vain rekisteröitymällä, ehkäistäisiinkö ongelmapelaamista paremmin?
Rahapelaamisesta on tullut niin arkipäiväistä, että harva muistaa, miksi rahapelit
on joskus muinoin kielletty. Miten sosiaalisesta ilmiöstä tuli sitten
kansanterveydellinen ongelma? Ehkä siksi, että ongelmapelaamista ei
pidetä yhteiskunnan ongelmana, vaan sen sanotaan aiheuttavan mahdollisia
sosiaalisia haittoja yksilöille. Silti yhteiskunnan vastuulla ovat kaikki nekin,
jotka eivät hallitse rahapelaamistaan. Terveyden edistäminen on yksi vastaus
rahapeliongelman ennalta ehkäisyyn ja vähentämiseen, mutta hyvinvointivaltion
murenemisesta voi lukea lehdestä joka päivä. Tukea ja palveluja ei tule
riittämään kaikille eikä kaikkeen.
Yksinoikeusjärjestelmää ja sen ylläpitoa tulisi tarkastella myös suomalaisen
hyvinvointiyhteiskunnan näkökulmasta. Tutkimuksen, sekä faktoihin perustuvan
että kriittisen, tulisi olla osa suomalaiseen yhteiskuntaelämään vaikuttavaa
päätöksentekoa. Yhteiskuntaa ei voi painaa villaisella tai jättää pois laskuista,
sillä muuten päädytään tilkkimään reikiä ja puuttumaan juuri sillä hetkellä
akuuteilta vaikuttaviin ongelmiin. Rahapelikysymystä ei voi myöskään
eristää yhteiskuntaelämästä. Ongelmia ennakoivat olosuhteet,
syrjäytymisen vaara, taloudelliset vaikeudet ja ikääntyvän väestön
kulutustavat ovat varteenotettavia teemoja myös rahapelitutkimuksessa.
"Veikkaus on erilainen asiattomin silmin":
http://asiatonlehdistokatsaus.blogspot.fi
Kari Suomalaisen pilapiirros alkoholimainonnan
kieltämisestä (1977):
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1420269152243.html
palata blogisorvin ääreen. Etsiessäni taustatietoja suomalaisten rahapeliyhtiöiden
historiasta törmäsin Asiaton lehdistökatsaus-blogiin. Kyseisessä blogissa
Katsastaja H tarkasteli joulukuussa 2014 käytyä lehtikirjoittelua
kolmen kotimaisen rahapeliyhtiön yhdistymistä.
Asiattomassa lehdistökatsauksessa esiteltiin kolme teesiä, jotka olivat:
1) rahapelimonopolien tuotot ovat verorahoja, 2) rahapelimonopolien keräämät
varat käytetään tulonsiirtoihin köyhiltä rikkaille ja/tai älyttömiin kohteisiin, ja
3) rahapelimonopolit ovat huono tapa ehkäistä pelihaittoja. Aloitan
kommentoimalla kolmatta teesiä.
Tarvitaanko yksinoikeusjärjestelmää ennalta ehkäisemään rahapelihaittoja?
Siinäpä kiperä kysymys. Katsastaja H:n mukaan yksinoikeusjärjestelmää
(blogissa "rahapelimonopolit") tarvitaan sen puolustajien mukaan juuri
ehkäisemään rahapelihaittoja. Yksinoikeusjärjestelmän vastakohtana pidetään
useimmiten "sääntelemättömiä markkinoita", mutta blogissa tarjotaan
toista vaihtoehtoa, "kilpailullisia markkinoita". Kilpailulliset markkinat
yhdistettyinä korkeaan arpajaisveroon tuottaisivat "pelihaittojen
näkökulmasta aivan yhtä hyvän lopputuloksen". Asiaton
lehdistökatsaus korostaa tehottomuuden alasajoa (ei enää
"poliittisia hallintoneuvostoja") ja arpajaisverotuksen "läpinäkyvyyttä".
Ei siis enää turhaa byrokratiaa saatikka korvamerkittyä rahaa?
Kun luin uutisen kolmen rahapeliyhtiön yhdistämishankkeesta, ymmärsin
sillä tavoiteltavan säästöjä. Yhdistämistä on kaavailtu aiemminkin ja eri yhtiöiden
rahapelitarjonnan samankaltaisuutta on käsitelty virkamiestyönä. Siirryn
siis käsittelemään toista teesiä. Blogissa todetaan pienituloisten kuluttavan
rahapeleihin enemmän kuin suurituloisten. Lisäksi verovaroja ei
käytettäisi koskaan poliittisiin järjestöihin eikä hevoskasvatukseen ja
-urheiluun, mutta rahapelituottoja kylläkin. Vastakkain asetetaan
Helsinkiin rakennettava Lastensairaala ja rahapelialan edunsaajat.
Uskoin jossain vaiheessa, että yksinoikeusjärjestelmän saattaisi
korvata ranskalaistyyppinen rahapelijärjestelmä, jossa ulkomaisille
rahapeliyhtiöille sallittaisiin tarkoin määritelty pääsy kansallisille
rahapelimarkkinoille ja internetissä yhtiöt eivät olisi enää sidoksissa
alkuperäiseen rahapelitarjontaansa. Olen myös kuullut vuosia monopolin
loppumisesta. Yksinoikeusjärjestelmää ei ole vielä kaadettu eikä vaihdettu
parempaan versioon. Kilpailullisia markkinoita odotellessa
kommentoin vielä ensimmäistä teesiä.
Blogistin mukaan rahapelituotot ovat verovaroja, joilla katetaan julkisia
menoja, jotka pitäisi kattaa muunlaisella verotuksella. Rahapelituottojen
käyttökohteet tulisi valita tarkemmin varsinkin silloin, kun kohteena on
"toipuvien kansanedustajien hoivakotiyhdistys". Rahapelituottoja tulisi siis
kohdentaa Lastensairaalan kaltaisiin hankkeisiin.
Voisin kommentoida osoittamalla väitteet vääriksi tai virheellisiksi,
mutta hauskempaa on kuvitella Suomi, jossa on toisenlaiset rahapelimarkkinat,
uudentyyppinen arpajaisverotus ja uudet edunsaajat. Samanlaista kuin
ennenkin olisi vain rahapelihaittojen ennalta ehkäisy.
Jos yksinoikeusjärjestelmää muutettaisiin niin, että kolme monopolin
omaavaa rahapeliyhtiötä yhdistettäisiin, Suomeen tulisi uudet rahapelimarkkinat,
toisenlainen arpajaisverotus ja ehkä vähemmän edunsaajia. Ennalta
ehkäisyllä on pitkä perinne, joten se vahvistuisi hoidon kustannuksella.
Suomessa kyse ei ole vain rahapelitoiminnasta, vaan kokonaisesta järjestelmästä,
jonka puitteissa toimivat virkamiehet, edunsaajat, rahapelaajat, ongelmapelaajat,
läheiset, tutkijat, kehittäjät ja ammattilaiset. Järjestelmän marginaalissa toimivat
yhtiöt pyrkivät keskiöön, joka tähän mennessä on päätetty saavuttaa kaatamalla
yksinoikeutta puolustava politiikka (ja kirjoittamalla arpajaislainsäädäntö uusiksi).
Rahapelituotot eivät ole verovaroja. Niitä kerätään yleishyödyllisin perustein
ja vastuussa olevien ministeriöiden kautta tuotot jaetaan eteenpäin. Se, miksi tuottoja
menee hevosten kasvattamiseen muttei sairaalan rakentamiseen, on epäolennainen
kysymys. Arpajaislainsäädäntö määrittelee rahapelitoiminnan Suomessa ja
valtion ohjauspolitiikka määrittelee, kuinka rahapeliyhtiöitä hallinnoidaan.
Ehkä jossain vaiheessa pohditaan tarkemmin, kuinka kestävä on nykyinen
järjestelmä, ja kuinka vastuullista on nykyinen rahapelipolitiikka. Myös
tulevaisuushorisonttiin tulisi kurkistaa. Jos rahapelimainonta kiellettäisiin,
loppuisiko rahapelaaminen? Jos kaikki addiktoivat rahapelit kiellettäisiin
ennen kuin ne ehtivät kuluttajien kokeiltaviksi, vähentyisikö ongelmapelaajien
määrä Suomessa? Jos kaikki rahapelaaminen siirrettäisiin erityisiin pelipaikkoihin,
jonne pääsisi vain rekisteröitymällä, ehkäistäisiinkö ongelmapelaamista paremmin?
Rahapelaamisesta on tullut niin arkipäiväistä, että harva muistaa, miksi rahapelit
on joskus muinoin kielletty. Miten sosiaalisesta ilmiöstä tuli sitten
kansanterveydellinen ongelma? Ehkä siksi, että ongelmapelaamista ei
pidetä yhteiskunnan ongelmana, vaan sen sanotaan aiheuttavan mahdollisia
sosiaalisia haittoja yksilöille. Silti yhteiskunnan vastuulla ovat kaikki nekin,
jotka eivät hallitse rahapelaamistaan. Terveyden edistäminen on yksi vastaus
rahapeliongelman ennalta ehkäisyyn ja vähentämiseen, mutta hyvinvointivaltion
murenemisesta voi lukea lehdestä joka päivä. Tukea ja palveluja ei tule
riittämään kaikille eikä kaikkeen.
Yksinoikeusjärjestelmää ja sen ylläpitoa tulisi tarkastella myös suomalaisen
hyvinvointiyhteiskunnan näkökulmasta. Tutkimuksen, sekä faktoihin perustuvan
että kriittisen, tulisi olla osa suomalaiseen yhteiskuntaelämään vaikuttavaa
päätöksentekoa. Yhteiskuntaa ei voi painaa villaisella tai jättää pois laskuista,
sillä muuten päädytään tilkkimään reikiä ja puuttumaan juuri sillä hetkellä
akuuteilta vaikuttaviin ongelmiin. Rahapelikysymystä ei voi myöskään
eristää yhteiskuntaelämästä. Ongelmia ennakoivat olosuhteet,
syrjäytymisen vaara, taloudelliset vaikeudet ja ikääntyvän väestön
kulutustavat ovat varteenotettavia teemoja myös rahapelitutkimuksessa.
"Veikkaus on erilainen asiattomin silmin":
http://asiatonlehdistokatsaus.blogspot.fi
Kari Suomalaisen pilapiirros alkoholimainonnan
kieltämisestä (1977):
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1420269152243.html
