Turun Kauppakorkeakoulun CCR:n tutkijat ovat laatineet
raportin Suomen rahapelimarkkinoista. Raportin ovat rahoittaneet
ulkomaiset rahapeliyhtiöt. Sinänsä mielenkiintoista, että tutkimus
on havaittu väyläksi nostaa esiin eriäviä mielipiteitä olemassa olevasta
yksinoikeusjärjestelmästä ja herättää keskustelua vaihtoehtoisesta
rahapelijärjestelmästä.
Olen monesti miettinyt, miten yksinoikeusjärjestelmä
korvattaisiin, jos siitä tulisi ylipäätään luopua. Olen myös
kiinnostunut siitä, kuinka suomalaista rahapelijärjestelmää
on pyritty horjuttamaan, ja kuinka siinä on onnistuttu.
Raportti ei ole vastaus kysymyksiini.
Kirjoittajat penäävät yhteiskunnallista keskustelua,
mutta miten sellaista voi syntyä, kun lähteet ovat
vanhentuneita tai perustuvat suullisiin esityksiin
tai salaperäisiin monopoliyhtiöiden edustajien haastatteluihin.
Mieluummin olisin lukenut tutkimuksen, jota
varten olisi haastateltu ulkomaisten rahapeliyhtiöiden
edustajia tai niiden maiden virkamiehiä, jotka ovat
olleet mukana avaamassa kotimaansa rahapelimarkkinoita.
Vero- tai mainostuloihin vetoaminen ei vielä
vakuuta.
Yksinoikeusjärjestelmä ei ole aukoton, mutta
mikä muu järjestelmä ehkäisisi paremmin
rahapelihaittoja? Olisiko lisenssijärjestelmä
kuluttajaystävällisempi, jos pelaajat voittaisivat
oikeasti eivätkä pelaisi kansanterveyden hyväksi?
Yksinoikeusjärjestelmää on jo nyt vahvistettu
laillisilla yksinoikeuksilla. Miten kävisi
lisenssien, jos jonain päivänä kansalliset
rahapeliyhtiöt fuusioitaisiin superyhtiöksi,
jolla olisi vielä liiketoimintaa ulkomailla?
Yhteiskunnan kannalta ei voi olla
yhdentekevää, mistä arpajaisverot ja
rahapelituotot tulevat. Toisaalta rahapelituottoja
ei voi myöskään lisätä loputtomiin. On oltava
muitakin keinoja ylläpitää hyvinvointiyhteiskuntaa.
Ennenaikaisten jäähyväisten sijaan tutkimusta
kannattaisi tehdä suomalaisen rahapelijärjestelmän
nykytilasta. Tarvitseeko rahapelimyynnin olla
kaikkialle levittäytyvää? Miksi rahapelejä ei
voi sijoittaa niille osoitettuihin erityisiin tiloihin?
Miksi rahapelien markkinointia ei voi vähentää?
Luulisi rahapelaamisen olevan tarpeeksi helppoa
nettikasinoilla, pelisivustoilla, sosiaalisessa
mediassa, ruotsinlaivoilla ja ulkomailla.
Rahapelaamisesta on tehty oikeastaan
tylsän arkista Suomessa. Missä ovat jännitys ja
rahapelien lupaama toinen todellisuus? Korvaavatko
arkiset pikaelämykset kauppojen kassoilla
tai farkut jalassa kasinolla todellisuutta
ihmeellisemmän ulottuvuuden? Siinäpä
miettimistä hauskojen asioiden puolestapuhujille
ja lupaajille.
Turun Kauppakorkeakoulun CCR:n raportti:
http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/85706/SUOMEN%20RAHAPELIMARKKINAT%20kb-nettiin.pdf?sequence=1
raportin Suomen rahapelimarkkinoista. Raportin ovat rahoittaneet
ulkomaiset rahapeliyhtiöt. Sinänsä mielenkiintoista, että tutkimus
on havaittu väyläksi nostaa esiin eriäviä mielipiteitä olemassa olevasta
yksinoikeusjärjestelmästä ja herättää keskustelua vaihtoehtoisesta
rahapelijärjestelmästä.
Olen monesti miettinyt, miten yksinoikeusjärjestelmä
korvattaisiin, jos siitä tulisi ylipäätään luopua. Olen myös
kiinnostunut siitä, kuinka suomalaista rahapelijärjestelmää
on pyritty horjuttamaan, ja kuinka siinä on onnistuttu.
Raportti ei ole vastaus kysymyksiini.
Kirjoittajat penäävät yhteiskunnallista keskustelua,
mutta miten sellaista voi syntyä, kun lähteet ovat
vanhentuneita tai perustuvat suullisiin esityksiin
tai salaperäisiin monopoliyhtiöiden edustajien haastatteluihin.
Mieluummin olisin lukenut tutkimuksen, jota
varten olisi haastateltu ulkomaisten rahapeliyhtiöiden
edustajia tai niiden maiden virkamiehiä, jotka ovat
olleet mukana avaamassa kotimaansa rahapelimarkkinoita.
Vero- tai mainostuloihin vetoaminen ei vielä
vakuuta.
Yksinoikeusjärjestelmä ei ole aukoton, mutta
mikä muu järjestelmä ehkäisisi paremmin
rahapelihaittoja? Olisiko lisenssijärjestelmä
kuluttajaystävällisempi, jos pelaajat voittaisivat
oikeasti eivätkä pelaisi kansanterveyden hyväksi?
Yksinoikeusjärjestelmää on jo nyt vahvistettu
laillisilla yksinoikeuksilla. Miten kävisi
lisenssien, jos jonain päivänä kansalliset
rahapeliyhtiöt fuusioitaisiin superyhtiöksi,
jolla olisi vielä liiketoimintaa ulkomailla?
Yhteiskunnan kannalta ei voi olla
yhdentekevää, mistä arpajaisverot ja
rahapelituotot tulevat. Toisaalta rahapelituottoja
ei voi myöskään lisätä loputtomiin. On oltava
muitakin keinoja ylläpitää hyvinvointiyhteiskuntaa.
Ennenaikaisten jäähyväisten sijaan tutkimusta
kannattaisi tehdä suomalaisen rahapelijärjestelmän
nykytilasta. Tarvitseeko rahapelimyynnin olla
kaikkialle levittäytyvää? Miksi rahapelejä ei
voi sijoittaa niille osoitettuihin erityisiin tiloihin?
Miksi rahapelien markkinointia ei voi vähentää?
Luulisi rahapelaamisen olevan tarpeeksi helppoa
nettikasinoilla, pelisivustoilla, sosiaalisessa
mediassa, ruotsinlaivoilla ja ulkomailla.
Rahapelaamisesta on tehty oikeastaan
tylsän arkista Suomessa. Missä ovat jännitys ja
rahapelien lupaama toinen todellisuus? Korvaavatko
arkiset pikaelämykset kauppojen kassoilla
tai farkut jalassa kasinolla todellisuutta
ihmeellisemmän ulottuvuuden? Siinäpä
miettimistä hauskojen asioiden puolestapuhujille
ja lupaajille.
Turun Kauppakorkeakoulun CCR:n raportti:
http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/85706/SUOMEN%20RAHAPELIMARKKINAT%20kb-nettiin.pdf?sequence=1
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti