Työpaikan viereisessä Alepassa karnevalistinen tunnelma on kadonnut
tyystiin. Olisin halunnut ottaa kuvan kassoista juuri tänä maanantaina,
mutta koko rekvisiitta (ilmapallot, serpentiinit, pelitarjoukset hihnalla ja
kassalla) oli kadonnut. Nurkassa rahapeliautomaatin vieressä nökötti
yksinäinen mainostaulu. Alepa arkipäiväistyi kuin taikaiskusta.
Toisessa lähikaupassa veikkauspelien mainonta on ollut maltillisempaa.
Joskus kassatyöntekijä on kysynyt, haluaisinko lotota. En kiusaantunut
enkä häiriintynyt kysymyksestä. Kaupan ulkopuolella on mainoskyltti,
jossa kerrotaan koko viikon jättipoteista. Rahapeliautomaateilla on
aina joku pelaamassa, sillä niitä ei tarvitse erikseen mainostaa.
Veikkauspelien markkinointi on tähän mennessä vaihdellut kaupan
ja kauppaketjun mukaan. Rahapelit ovat kassojen tai asiakaspalvelupisteen
tuntumassa. Kioskeilla rahapelit on jaettu tasaisesti
joka puolelle, jotta kokemuksesta tulisi mahdollisimman rento
ja pelaamisesta helppoa. Kolmen kuukauden markkinointikielto
puree nyt kaikkiin myyntipisteisiin samalla tavalla riippumatta
siitä, kuinka rahapelejä on mainostettu tai markkinoitu asiakkaille.
Vaikuttaa siltä, että Suomessa on tapahtumassa sekä sosiaalinen
että kulttuurinen muutos, jonka myötä kansalaisten suhdetta
rahapelaamiseen halutaan muuttaa. Jos ajatellaan, mitä on tapahtunut
viime vuosina, erityisesti ikärajojen yhtenäistäminen antoi uuden
suunnan suomalaiselle rahapelikulttuurille. Rahapelaaminen
ei ollutkaan enää harmiton koko perhettä yhdistävä harrastus, kuten
aiemmin luultiin. Nyt markkinointikiellon myötä rahapelaamisen määritelmä
selkeytyy: koko väestöä on suojeltava rahapelaamiseen
liittyviltä riskeiltä ja haitoilta.
Markkinoinnin rajoittaminen voi myös tarkoittaa, että rahapelit
menevät heikommin kaupaksi. Jos taas rahapelituotot vähenevät,
edunsaajien asema heikentyy. Kun viime vuoden lopulla
alkoi uuden rahapelijärjestelmän uumoilu, yleishyödyllisyyden
teema ylitti uutiskynnyksen. Aiemmin rahapelien ikärajojen
yhtenäistäminen herätti keskustelua rahapelituottojen menettämisestä.
Rahapelien näkyvissä pitäminen muistuttaa joka hetki
mahdollisuudesta pelata. Rahapelit eivät tarvitse
alennusmyyntejä eivätkä happy houreja mennäkseen kaupaksi.
Niille, joiden on vaikea hallita rahapelaamistaan, ja jotka
haluavat lopettaa rahapelien pelaamisen, kaupassa käynti
voi olla vaikeaa. Rahapelien tarjoaminen kassoilla voi tuntua
ikävältä ja loukkaavalta.
Markkinointikieltoa vielä suurempi (tai visaisempi) ongelma on
ikärajavalvonta. Vaikka kaikki mainoskyltit vietäisiin
varastoon ja kaikki raha-arvat palautettaisiin niille
varattuun kansioon omille paikoilleen, rahapelaamisen
valvonta ontuu edelleen monessa toimipisteessä. Tässä
joitain esimerkkejä: 1) Pieni lapsi istuu kaupan ostoskärryissä
ja hakkaa rahapeliautomaatin nappuloita. Isä seisoo
vieressä ja odottaa äitiä. Isällä on tylsää, mutta
lapsella on tekemistä. 2) Äiti pelaa raha-automaattipeliä
ja ala-asteikäiset tytöt seuraavat pelin kulkua. Kaikilla
on tekemistä, eikä pelaamiseen puututa. Mitä vähemmän ruokakaupoissa on
tilaa esimerkiksi rahapeliautomaateille (esimerkiksi pakettiautomaattien
takia), sitä nopeammin luovutaan lattiassa olleesta ikärajamerkinnästä.
Vanhempien pelaamiseen lasten seurassa ei puutu
kukaan.
Joka paikassa irtisanotaan. Kuinka voidaan siis olettaa,
että henkilökunta jaksaa oman työnsä ohella sekä
myydä rahapelejä että valvoa rahapelaamista? Toivoisin, että
markkinoinnin rajoittamisen jälkeen Suomessa alkaa
kampanjoinnin aika. Nyt kun ikärajat ovat tulleet selviksi
nuoremmille kansalaisille, on aika kertoa vanhemmille,
mitä kaikkea ikärajojen noudattamiseen kuuluu. Mainonta on
varmasti hyvä keino valmistaa uusia rahapelaajien sukupolvia, mutta
vastuu tulisi jakaa kaikkien kesken. Pelkkä 18+ -merkki ei pysäytä ketään,
eikä se myöskään estä pelaamasta alaikäisten läsnäollessa.
Pelaajat lottomainonnan kiellosta (HS 4.6.2015):
http://www.hs.fi/kotimaa/a1433384715934
Poliisihallitus haluaa kieltää Veikkausta mainostamasta
rahapelejään kaupoissa ja kioskeilla:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1433415928519.html
tyystiin. Olisin halunnut ottaa kuvan kassoista juuri tänä maanantaina,
mutta koko rekvisiitta (ilmapallot, serpentiinit, pelitarjoukset hihnalla ja
kassalla) oli kadonnut. Nurkassa rahapeliautomaatin vieressä nökötti
yksinäinen mainostaulu. Alepa arkipäiväistyi kuin taikaiskusta.
Toisessa lähikaupassa veikkauspelien mainonta on ollut maltillisempaa.
Joskus kassatyöntekijä on kysynyt, haluaisinko lotota. En kiusaantunut
enkä häiriintynyt kysymyksestä. Kaupan ulkopuolella on mainoskyltti,
jossa kerrotaan koko viikon jättipoteista. Rahapeliautomaateilla on
aina joku pelaamassa, sillä niitä ei tarvitse erikseen mainostaa.
Veikkauspelien markkinointi on tähän mennessä vaihdellut kaupan
ja kauppaketjun mukaan. Rahapelit ovat kassojen tai asiakaspalvelupisteen
tuntumassa. Kioskeilla rahapelit on jaettu tasaisesti
joka puolelle, jotta kokemuksesta tulisi mahdollisimman rento
ja pelaamisesta helppoa. Kolmen kuukauden markkinointikielto
puree nyt kaikkiin myyntipisteisiin samalla tavalla riippumatta
siitä, kuinka rahapelejä on mainostettu tai markkinoitu asiakkaille.
Vaikuttaa siltä, että Suomessa on tapahtumassa sekä sosiaalinen
että kulttuurinen muutos, jonka myötä kansalaisten suhdetta
rahapelaamiseen halutaan muuttaa. Jos ajatellaan, mitä on tapahtunut
viime vuosina, erityisesti ikärajojen yhtenäistäminen antoi uuden
suunnan suomalaiselle rahapelikulttuurille. Rahapelaaminen
ei ollutkaan enää harmiton koko perhettä yhdistävä harrastus, kuten
aiemmin luultiin. Nyt markkinointikiellon myötä rahapelaamisen määritelmä
selkeytyy: koko väestöä on suojeltava rahapelaamiseen
liittyviltä riskeiltä ja haitoilta.
Markkinoinnin rajoittaminen voi myös tarkoittaa, että rahapelit
menevät heikommin kaupaksi. Jos taas rahapelituotot vähenevät,
edunsaajien asema heikentyy. Kun viime vuoden lopulla
alkoi uuden rahapelijärjestelmän uumoilu, yleishyödyllisyyden
teema ylitti uutiskynnyksen. Aiemmin rahapelien ikärajojen
yhtenäistäminen herätti keskustelua rahapelituottojen menettämisestä.
Rahapelien näkyvissä pitäminen muistuttaa joka hetki
mahdollisuudesta pelata. Rahapelit eivät tarvitse
alennusmyyntejä eivätkä happy houreja mennäkseen kaupaksi.
Niille, joiden on vaikea hallita rahapelaamistaan, ja jotka
haluavat lopettaa rahapelien pelaamisen, kaupassa käynti
voi olla vaikeaa. Rahapelien tarjoaminen kassoilla voi tuntua
ikävältä ja loukkaavalta.
Markkinointikieltoa vielä suurempi (tai visaisempi) ongelma on
ikärajavalvonta. Vaikka kaikki mainoskyltit vietäisiin
varastoon ja kaikki raha-arvat palautettaisiin niille
varattuun kansioon omille paikoilleen, rahapelaamisen
valvonta ontuu edelleen monessa toimipisteessä. Tässä
joitain esimerkkejä: 1) Pieni lapsi istuu kaupan ostoskärryissä
ja hakkaa rahapeliautomaatin nappuloita. Isä seisoo
vieressä ja odottaa äitiä. Isällä on tylsää, mutta
lapsella on tekemistä. 2) Äiti pelaa raha-automaattipeliä
ja ala-asteikäiset tytöt seuraavat pelin kulkua. Kaikilla
on tekemistä, eikä pelaamiseen puututa. Mitä vähemmän ruokakaupoissa on
tilaa esimerkiksi rahapeliautomaateille (esimerkiksi pakettiautomaattien
takia), sitä nopeammin luovutaan lattiassa olleesta ikärajamerkinnästä.
Vanhempien pelaamiseen lasten seurassa ei puutu
kukaan.
Joka paikassa irtisanotaan. Kuinka voidaan siis olettaa,
että henkilökunta jaksaa oman työnsä ohella sekä
myydä rahapelejä että valvoa rahapelaamista? Toivoisin, että
markkinoinnin rajoittamisen jälkeen Suomessa alkaa
kampanjoinnin aika. Nyt kun ikärajat ovat tulleet selviksi
nuoremmille kansalaisille, on aika kertoa vanhemmille,
mitä kaikkea ikärajojen noudattamiseen kuuluu. Mainonta on
varmasti hyvä keino valmistaa uusia rahapelaajien sukupolvia, mutta
vastuu tulisi jakaa kaikkien kesken. Pelkkä 18+ -merkki ei pysäytä ketään,
eikä se myöskään estä pelaamasta alaikäisten läsnäollessa.
Pelaajat lottomainonnan kiellosta (HS 4.6.2015):
http://www.hs.fi/kotimaa/a1433384715934
Poliisihallitus haluaa kieltää Veikkausta mainostamasta
rahapelejään kaupoissa ja kioskeilla:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1433415928519.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti