Miten yhteiskunta suhtautuu raha- ja ongelmapelaamiseen?

Osallistuin tänään tutkimusohjelmakokoukseen, jossa esittelimme yhdessä
tutkijakollegani kanssa vuosina 2013-2015 tehtävää pelikasinotutkimusta.
Kollegani keskittyy tutkimaan Vaalimaan kasinohanketta. Siinä samassa
meiltä kysyttiin, mitä on ongelmapelaaminen, ja mistä tiedämme, mitä
se on.

Ongelmapelaaminen on kieltämättä kummallinen käsite, josta ei ole
Suomessa mitään selkeää konsensusta. Kun minua pyydetään puhumaan
ongelmallisesta rahapelaamisesta, käytetään usein käsitettä 'peliriippuvuus'.
Kaikki niin kutsutut ongelmallisesti pelaavat eivät kuitenkaan ole riippuvaisia
rahapelien pelaamisesta, joten peliriippuvuus ei ole kaiken kattava käsite.
Ongelmapelaamisen käsite on vähemmän tarkka kuin peliriippuvuuden
käsite, mutta sekään ei kerro kaikkea. Entä liikapelaaminen tai
patologinen pelaaminen? Silloin täytyy pohtia, milloin liika on liikaa,
ja kuinka lähellä peliriippuvuus on patologista pelaamista.

Mitä voidaan ajatella ongelmallisesti pelaavien suomalaisten
lukumäärästä? Rahapelikyselyjen antamat lukumäärät ovat arvioita todellisista
ongelmapelaajista. Väitän, että ongelmallisesti pelaavia suomalaisia voi olla
paljon enemmän kuin tiedetään.

Pitäisikö korostaa riskipelaamista? Rahapelaamiseen liittyy aina tappion riski.
Sitä paitsi kuka tahansa voi pelata ajoittain enemmän kuin oli aikoinut,
panostaa kovemmin kuin kassa antaisi myöten ja valehdella
lähiympäristössään rahapelaamisestaan. Missä menee riskin raja ja kuka
ottaa vastuun sen määrittelemisestä?

Suomalaisen yhteiskunnan rooli on jäänyt määrittelemättä rahapeli-
kysymyksissä. Roolia voi arvuutella hallitusohjelmien perusteella ja
yksinoikeusjärjestelmän avulla, mutta yhteiskunnan vastuu jää
epämääräiseksi. Esimerkiksi järjestömaailma osaa pitää puolensa,
samaten palvelujen järjestäjät. Päättäjät haluavat tutkimustietoa
päätöksenteon tueksi, mutta kuka haluaa lukea tieteellistä jargonia
tai nykyään edes sinisiä kirjoja? Seisooko tutkija kädet taskuissa
ja viheltelee?

Sen sijaan, että arvuutellaan, mitä ongelmapelaaminen on,
ja käytetään samoja mittaristoja niin viihdepelaajiin, ammattilaisiin
kuin peliriippuvaisiin, tulisi muodostaa yhteiskunnallinen kannanotto
suhteessa rahapelaamiseen ja sen aiheuttamiin mahdollisiin haittoihin.
Siinä ei lueteltaisi, mitkä rahapelit ovat vaarallisia ja mitkä
tilanteet ovat haitallisia rahasta pelaaville, vaan siinä jäsennettäisiin,
kuinka yhteiskunta suhtautuu rahapelaamiseen, ja miten se
sitoutuu huolehtimaan mahdollisten haittojen ehkäisystä. Edelleen
Suomesta puuttuu laaja valistuskampanja sekä kansalaisten ja yhteisöjen
(esimerkiksi seurat, yhdistykset, työpaikat) pariin jalkautuvat
tiedonviejät.

Jos keskitytään pitämään ongelmapelaamista kansanterveydellisenä
huolenaiheena, unohtuu rahapelaaminen yhteiskunnallisena ilmiönä.
Ongelmiin keskittyminen johtaa vain ratkaisuihin, jotka hoitavat ongelmaa,
mutta jäävät kenties sokeiksi toiminnan vaikutuksille. Kuka arvioisi
Rahapelifoorumin linjauksia nykypäivän ja tulevaisuuden näkökulmasta?
Mikä voisi olla kestävää kehitystä suomalaisessa rahapelitoiminnassa?
Kuka tekisi kansalaisaloitteen rahapelitoiminnan järjestämisestä
EU:lle? Voisiko Suomi hyötyä rahapelitoiminnasta muutenkin kuin
nykyisellä tavalla? Suomessakin tarvitaan yhteiskunnallista keskustelua
arvoista tänään ja huomenna. Muuten kaikki menee
äänekkäimpien kuulemiseksi ja kovimpien lobbaamiseksi.

Vaalimaan kasinohanke ja hankkeesta vaille jäävien kuntien
kuuleminen voisivat tuoda uutta ryhtiä ja erilaisia ulottuvuuksia
yhteiskunnalliseen keskusteluun, joka on tähän mennessä keskittynyt
ongelmapelaamiseen. Sen sijaan, että joudun perustelemaan kollegoille,
mitä on ongelmapelaaminen, toivoisin, että joku perustelisi ääneen, mitä
annettavaa rahapelitoiminnalla on suomalaisen yhteiskunnan kehitykselle.
Oltiin sinisistä kirjoista mitä mieltä tahansa, Suomenkin on varauduttava
tulevaisuuteen.