sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Mitä kirkko voisi tehdä ongelmapelaajien hyväksi?

Sain kutsun Leppävaaran kirkolle puhumaan ongelmapelaamisesta ja
peliriippuvuudesta. Päätin keskittyä ongelmapelaamisen piirteisiin,
peliriippuvuuden diagnoosiin, nuoriin ja ikääntyneisiin sekä internetissä
pelaamiseen. Sain hyvän ja sydämellisen vastaanoton seurakunnan
työntekijöiltä ja jäseniltä. Keskustelua riitti! Tapasin myös ensimmäisen
kerran kokemusasiantuntijan, jolla oli ollut niin alkoholi- kuin peliriippuvuus.
Kiitos Sepolle rohkeudesta kertoa asioista suoraan ja kaunistelematta!

Rahapelitutkimuksessa kirkko tulee mainituksi siinä vaiheessa, kun
tarkastellaan ongelmapelaajan velkaantumista. Ongelmapelaaja
hakee apua diakoniatyöntekijöiltä, kun vuokrarahat ovat menneet
pelaamiseen tai velkaa on niin paljon, etteivät rahat riitä edes elämiseen.
Tähän mennessä en ole vielä törmännyt yhteenkään
tarinaan tai viestiin, jossa ongelmapelaaja olisi löytänyt avun
esimerkiksi papilta.

Lukemattomien vaihtoehtojen aikakaudella moderni yksilö
saattaa hämmentyä. Mikä on oikea vaihtoehto, kun hyllyt,
nettisivustot ja lehdet pursuavat oma-apuoppaita, terapiatarjouksia
ja lumeravintolisiä? Yhdelle sopii ruokaremontti, toiselle
elämäntapakoulutus, kolmannelle luontoäidin helma.
Lisätään tähän vielä suomalainen yksin pärjäämisen eetos,
YT-neuvottelut ja aviokriisi. Jos aikuisen on vaikea
pärjätä postmodernissa yhteiskunnallisessa viidakossa,
miten käy nuorten?

Miten olisi kuuntelu ja keskustelu? Kirkko tekee nuorisotyötä,
mutta myös yhteiskunnallista työtä muun muassa pitäen
huolta yhteiskunnan köyhimmistä. Ehkä kirkko tulisi
läheisemmäksi modernille yksilölle, jos hän saisi astua
sisään ja tulla kuulluksi. Nuoret osaavat keskustella
ja tuoda julki omia mielipiteitään, vaikka moni heistä
turhan usein verhoutuukin "mitä mä siitä hyödyn" -tyyliin.

Kirkon työntekijöiden ei tarvitse osata kaikkea
riippuvuuksista. Apua löytyy ongelmapelaajien
auttavasta puhelimesta ja erilaisista avohoitopaikoista.
Tärkeintä olisi, että jossain olisi edes yksi matalan kynnyksen
paikka, jonne saisi tulla häpeästä huolimatta, jos paikkakunnalla
ei ole vertaistukiryhmää tai muuta tukipaikkaa. Uskon
ei tulisi olla kynnyskysymys, eikä kirkon tarvitsisi
tehdä sosiaalityötä. Kirkolla voisi silti olla annettavaa
niille, jotka eivät osaa lopettaa rahapelaamistaan
tai jäävät yksin ongelmapelaamisensa takia. Toivossa
on parempi elää kuin yksin täysin hukassa.

Suomen evl.lut.kirkon tarjoama keskusteluapu
(auttava puhelin, chat, palveleva netti ja tekstariapu):
http://evl.fi/EVLfi.nsf/documents/DC0158A5AD979807C225748000295138?openDocument&yp=y&lang=FI

torstai 25. lokakuuta 2012

Johan on pelimarkkinat!

Huomasin juuri, että MTV3:n 45 minuuttia -ohjelmassa käsiteltiin
Kolikkopelit.comin toimintaan ja markkinointia. Ohjelmassa
haastateltiin muun muassa arpajaishallintopäällikkö Jouni Laihoa
ja pokeriammattilainen Aki Pyysingiä.

Pientä jännitystä käsittelyyn toi se, että Kolikkopelit.comin
päämaja sijoitettiin Costa Ricaan ja edelleen kytköksiä
löytyi Maltalta. Suomikin oli vahvasti mukana, sillä
palvelu oli suomenkielinen ja postia lähetettiin Kolikkopelit.comin
nimissä Suomesta. Silti ketään suomalaista ei saatu
langan päähän kertomaan rahapelitoiminnasta.

Sen sijaan bonuspelaajille annettiin puheenvuoro.
Voittoja ei saatu kotiutettua, pelaajaa epäiltiin rahanpesusta
tai voitto mitätöitiin. Riitaa sai haastaa, mutta vain costaricalaisessa
tuomioistuimessa. Se niistä ystäväbonuksista.

Ohjelmassa todettiin maailmassa olevan jo noin 70
suomenkielistä nettikasinosivustoa. Erilaiset rahapelitoimijat
ovat siis huomanneet, että suomalaiset ovat pelaajakansaa.
Niin kauan kuin RAY:lla ei ollut nettikasinoa,
kansallisille rahapelimarkkinoille saattoi astella vapaasti.
Nyt asiat ovat toisin, sillä kaikki kotimaiset monopoliyhtiöt
ovat internetissä.

Mitä ulkomailla toimivien rahapeliyhtiöiden kanssa tulisi
toimia? Ne eivät saa operoida eivätkä markkinoida
toimintaansa ja tuotteitaan Suomessa. Silti suomalaiset
saavat pelata kyseisten rahapeliyhtiöiden sivustoilla
milloin ja missä vain. Suomessa on suhtauduttu eri
tavoin tähän vapauteen: yhtäältä internetin rahapelitoimintaa
on pidetty sähköisenä palveluna, toisaalta häviäjille
on vaadittu oikeutta saada menetetyt rahansa takaisin. Silti
jossittelulla ei päästä mihinkään, sillä Suomea
sitovat EU-tason lainsäädäntö ja ennakkoratkaisut.

Vastaako tarjonta kysyntään? Uskoisin, että kaikki
rahapeliyhtiöt etsivät aina uusia markkinarakoja,
uusia pelimuotoja ja uusia asiakasryhmiä. Bonukset
nähtävästi lisäävät kysyntää ja saavat noviisitkin
innokkaasti pelaamaan. Bonuksilla
pelaaminen voi olla harhaanjohtavaa siksi, että
pelaaja luulee pelaavansa omalla panoksellaan.
Bonuspelaajia näytti olevan Loutrakin kasinokin
täynnä, kun kollegani valittivat, ettei omia voittoja
saanut ulos ennen kotimatkaa.

Tietääkö suomalainen kuluttajapelaaja rahapelaamisen
riskeistä? 45 minuuttia -ohjelman mukaan erityisesti
se 'pienelle präntillä' kirjoitettu teksti olisi pitänyt
opiskella hyvinkin tarkasti. Vastuullinen rahapelitoimija
informoi asiakastaan rahapelaamisen riskeistä ja
vastuullinen pelaaja sisäistää informaation riskeistä.
Hän pelaa rahasta tiedostaen voivansa hävitä.
Bonuspelaaminen näyttää syrjäyttäneen ilmaiset
pelit, joiden avulla saattoi kokeilla taitojaan
vaikkapa pokerinpelaajana. Ehkä ilmainen peli
onkin tylsempi vaihtoehto kuin bonuspeli,
jossa oikeasti voi voittaa jotain, vaikkei itse
panostaisi senttiäkään. Tai sitten ne voitot viedään.

Ehkä kyse on loppujen lopuksi tästä ajasta ja sen
hengestä. Kun palvelut ajetaan alas, verotusta kiristetään,
terapiaa ei suoda kaikille jonottajille, mikä jäljelle
jäävä on edelleen käypää valuttaa? Raha tietenkin.
Asiassa ei ole mitään salaperäistä. Downshiftaamisesta
huolimatta rahalla saa ja rahalla pääsee.
Jokin on silti hullusti, jos elämässä ei olisi
muuta kuin rahapelit. Ja tässä en ajattele
pokeriammattilaisia.

Saa nähdä, minkälaiseksi keskustelu muuttuu
joulukuun seminaariin mennessä. Tavataan
Biomedicumissa, tervetuloa!


45 minuuttia - Salaperäistä uhkapeliä netissä (17.10.2012):
http://www.katsomo.fi/?progId=147490&itemId=56678

torstai 18. lokakuuta 2012

Uhkapeli prosessipäihteenä ja rituaaliriippuvuutena

Olen huono lukemaan muotikirjoja tai elämäntapaoppaita. En koskaan oikein
ymmärtänyt Harry Potter -villitystä, enkä juokse ostamaan viimeistä huutoa olevaa
kotimaista tai ulkomaista romaania. En kuitenkaan ole sokea enkä kuuro sille, mitä
on julkaistu ja mistä puhutaan. Niinpä päätin lukea Tommy Hellstenin kirjan
"Virtahepo olohuoneessa" (2012, Kirjapaja), jota mainostetaan "menestysteokseksi
ja elämäntaitokirjallisuuden klassikoksi".

Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1991. Hämmästyksekseni Hellsten
kirjoittaa pelihimosta ja uhkapelistä. Hän rinnastaa pelihimon seksiriippuvuuteen,
koska ne ovat hänen mukaansa "tyypillisiä prosessipäihteitä". Toisin sanoen
kummassakin on kyse "tietyn tapahtumasarjan rituaalinomaisesta toistamisesta".
Päihteinä Hellsten pitää alkoholin ohella huumeita, kahvia, nikotiinia ja
mielialalääkkeitä. Päihde vaikuttaa tunne-elämään ja säätelee sitä.

Kirjailija kuvaa kokemustaan rahapelaamisesta Tampereen rautatieasemalla
seuraavasti. Vanhemmat naiset pelasivat pitkää rahapeliautomaatteja
seuraten samalla toistensa pelaamista. Hellsten muistelee sitten Suomeen
tullutta bingovillitystä, joka levisi eläkeläisten keskuuteen, ja miettii samalla,
mitä kasinoiden avaaminen tulee merkitsemään.

Rahapelikentällä Hellstenin määritelmä pelihimosta on kovin
vanhanaikainen, mutta samalla armollisen ajankohtainen. Ongelmapelaamisen käsite
on vakiintunut yleiseen keskusteluun ja syrjäyttänyt peliriippuvuuden,
jota käytetään enää harvemmin. Uhkapelejäkin on enää
kasinolla. Rahapelin vertaaminen päihdyttävään aineeseen onkin jo
nykyaikaista. Uusinta uuttahan on niputtaa rahapelaaminen
päihteisiin ja etsiä yhteistä ennalta ehkäisevää rintamaa niiden suhteen.
Addiktio kuin addiktio?

Rituaaliriippuvuus on kieltämättä hienolta kuulostava käsite, mutta
prosessipäihde avautuu hieman hitaammin. Ongelmapelaamisen
synnyssä on kieltämättä kyse prosessista, jonka yksilö käy läpi.
Toki rahapelaamisen voi myös ymmärtää prosessina ja sillä
on varmasti ajoittain päihdyttävä ja huumaava vaikutus ihmiseen.
Pidän silti enemmän rituaalin ajatuksesta, koska se sisältää rahapelaamisen
aktin, fyysisen ja sosiaalisen ympäristön sekä yksilön toimijuuden.

Hellsten tiedosti rahapelien vetovoiman jo ennen kuin Suomessa
julkaistiin ensimmäinen tutkimus ongelmapelaajista. Kirja
tarvitsisi kuitenkin päivitystä, sillä rahapelaaminen on kovasti
muuttunut Suomessa sitten 1990-luvun. Tuolloin ensimmäinen kasino
avattiin, laman aikana rahapelaaminen ei vähentynyt, maahan
syntyi yhä enemmän pelisaleja ja Veikkaus valloitti internetin.
Loppu on historiaa: Fintoto meni verkkoon, pokerihuuma levisi
länsimaihin, RAY avasi nettikasinon, ulkomaiset rahapeliyhtiöt
eivät enää voineet markkinoida pelejään Suomessa, EU-maiden
rahahuolet rantautuivat Suomeen ja silti uutta kasinoa
ollaan perustamassa Venäjän rajalle. Tampereen
mummot näyttävät marginaali-ilmiöltä nyky-Suomessa, jossa
kuka tahansa maassa asuva tai vieraileva osaa löytää tiensä
rahapelien luo.

Rahapelaamisen arkipäiväistyminen ei ole poistanut
sille ominaista vetovoimaa eikä siihen liittyvää intohimoa.
Niin kauan kuin rahapelit ovat arkea, ne säilyvät prosesseina
ja ne tuottavat rituaaleja. Toivotaan, että rahapelaamisesta ei tule
virtahepoa suomalaiseen yhteiskuntaan, joka on symbolisesta
eläimestään riippuvainen, mutta jonka ongelmallisuudelta suljetaan
silmät.


lauantai 22. syyskuuta 2012

Panosta itseesi ja pelaa maltilla

Kuinka saada ihmiset ymmärtämään, että aina ei voi voittaa?
Yksi keino on valistaa ihmisiä rahapelaamisen riskeistä. Törmäsin
internetissä kolmeen valistusvideoon, joista yksi on kanadalainen
ja kaksi muuta suomalaista. Kanadalainen video kertoo tarinan
kirsikasta, suositusta hedelmästä. Kirsikka löytyy kakun päältä,
mutta myös hedelmäpeleistä ja videopelikoneista. Valistava
tarina löytyy Mise sur toi (Panosta itseesi) -järjestön kotisivulta
ja You Tubesta ranskaksi ja englanniksi.

Video muistuttaa erilaisista uskomuksista, joita pelaajalla
saattaa olla, ja valistaa niiden todenperäisyydestä. Kirsikkapelit
koukuttavat, koska voitto tuntuu olevan lähellä ja kone saattaa
tyhjentää itsensä milloin tahansa. Häviäjiä on kuitenkin enemmän
kuin voittajia. Tästä johtuen rahapelaamisen pitäisi olla pelkkää
pelaamista ja rahapelaajan tulisi asettaa itselleen rajat.

RAY:n Pelaa maltilla-kampanjaan liittyy video korttitalosta. Video
puhuttelee suomalaista symboliikan avulla. Voittaessa rahapeleissä
voi rakentaa itselleen talon ja kerätä maallista mammonaa. Hävitessä
korttitalo sortuu ja pelaaja menettää kaiken. Videon opetus onkin,
että kaikkea ei voi rakentaa 52 kortin varaan. Symboliikassa on
jotain vanhanaikaista, mikä muistuttaa moraalittomana pidetystä
uhkapelistä. Silti nykyään on pelaajia, jotka ansaitsevat elantonsa
pelaamalla rahasta.

Sitten viiden euron tarinaan. Kyseessä on provosoiva itse
kuvattu video, jossa ongelmapelaaja kertoo tarinansa videokameralle
saadakseen viiden euron panoksen. Ikääntyvä nainen on entinen
alkoholisti, joka kerjää rahaa saadakseen kolikoita hedelmäpeliä varten.
Irmeli kertoo olevansa peliriippuvainen. Hänestä on parempi
hävitä rahat kuin joutua ennen aikojaan hautaan. Videon tekijä
ei valista ketään. Hän tekee kurjuudesta huvitusta ja kysyy,
olisivatko muut maksaneet kerjäävälle peliriippuvaiselle.

Irmelin tarinassa ei ole uskomuksia eikä symboliikkaa. Hän
on tosissaan kerjätessään panosrahaa ja pelatessaan. Hän on
sentään päässyt alkoholista. Sekä Mise sur toi'n että RAY:n
videot ovat valistavia, mutta niillä on selkeästi erilainen
kulttuurinen tausta. Irmelin tarinaa voi taas pitää jokseenkin
universaalina: syrjäynyt ja iltaisin pelipaikoissa viihtyvä
pelaaja ei menetä mitään antamalla kasvonsa parista eurosta
tuntemattomalle kuvaajalle.

Ehkä jonain päivänä Suomessakin tehdään kampanja kansalaisille
rahapelaamisen riskeistä ja vastuullisesta rahapelaamisesta.
Erinäisiä kampanjoita on toki ollut ja oppaita on syntynyt,
mutta ehkä nyt on aika valistaa muitakin kuin tiettyjä ryhmiä
(ongelmapelaajat, läheiset, viranomaiset ja ammattilaiset).
Lottoon liittyvä lauantaikulttuuri on katoamassa ikärajojen takia,
mutta rahapelit ovat edelleen suomalaisten arkea. Suomalaisten
on syytä tietää, että kirsikoita ei riitä kaikille. Voitosta voi
toki aina unelmoida.

A Brief History of the Cherry:
http://www.youtube.com/watch?v=-OEahgP8mp4&feature=plcp

Pelaa maltilla -video:
http://www.youtube.com/watch?v=kpEZQ9KmwJU

Viiden euron tarina:
http://www.youtube.com/watch?v=mqz9uM5eJr4


torstai 20. syyskuuta 2012

Jopa Kreikassa ongelmanäkökulma voittaa hauskuuden

Terveisiä Loutrakista, Kreikasta. Osallistun täällä European Association
for the Study of Gambling -järjestön konferenssiin, joka pidetään kasinohotellissa.
Elämä on yhtä (kulutus)juhlaa Kreikassa, mutta aion ehtiä kirjata ylös pari
kommenttia, ennen kuin illanvietto alkaa hotellin allasalueella. Aurinko
paistaa ja meri on kivenheiton päässä. Oivallinen paikka rahapelikonferenssin
viettoon.

On hyvä käydä välillä ulkomailla tapaamassa kollegoita ja sidosryhmiä,
joita ei välttämättä näe usein. Samalla tutustuu uusiin mielenkiintoisiin
ihmisiin ja heidän tutkimuksiinsa tai työhönsä. Tähän mennessä mieleeni
on jäänyt erityisesti (suomalaisen) rahapelitutkimuksen (jatkuva) kahtiajako.
Lyhyesti todettuna: kun kukaan ei rahoita hauskan rahapelaamisen tutkimusta,
on pakko tutkia rahapeliongelmia. Tutkimusrahoitus tavoittaa Suomessa
(ja myös Ruotsissa) vain ongelmanäkökulman omaavat tutkimukset,
vaikka itse ongelmapelaajat (ja heidän peliriippuvaiset serkkunsa) ovat
vähemmistö rahapelitodellisuudessa. Kukaan ei kiinnitä huomiota rahapelaamisen
syntyyn eikä sen yhteiskunnalliseen tai kulttuuriseen paikkaan. Väestökyselytkin
tehdään poliittisessa paineessa moraalisen paniikin uhatessa.

Yhden asian olen oppinut asuttuani ulkomailla ja matkusteltuani
maailmalla. Ulkomaille ei tulla valittamaan kotimaan asioista, sillä
ne eivät kiinnosta ketään. Sen sijaan valitaan jokin erityinen tai erikoinen
näkökulma, joka saattaa inspiroida eri mantereiden edustajia. Jos ei
ole innostunut tutkimustyöstään eikä ylpeä maassaan tehtävästä
tutkimuksesta (tai sen kasvusta, erilaisuudesta, panoksesta), matala
profiili on parempi. Suomi on edelleen eksoottinen maa monelle,
eikä tarvita mitään 'viisasten kerhoa' tai 'brändityöryhmää'
Suomea markkinoimaan. Täällä jokainen edustaa Suomea
työllään ja nimikkeellään.

Olen iloinen, että esitykseni nuorten rahapelaamisesta herätti
kysymyksiä ja tuotti kiitosta. Tänään sain vielä tietää, että
STT on uutisoinut kollegoitteni ikärajoja koskevasta tutkimuksesta,
jota kommentoivat mediassa tutkija Katariina Warpenius ja
RAY:n yhteiskuntavastuupäällikkö Hannu Rinkinen. Nuorten
rahapelaamisen tutkimus ei kiteydy ikärajoihin, vaan paljon on
vielä tutkittavaa viihdepelaamisen ja sosiaalisen median
puolella, kuten professori Jeffrey Derevensky huomioi omassa
esityksessään.

Konferenssi on paljolti rahapeliyhtiöiden sponsoroima, joten
täällä on paljon rahapeliteollisuuden edustajia. Olisi mielenkiintoista
kuulla joskus myös ammattirahapelaajien keskustelua
rahapelitodellisuudesta, ammattilaisuudesta ja vaikkapa sponsoreista.
Esimerkiksi Aucklandin konferenssissa annettiin puheenvuoro
ongelmapelaajille, koska järjestäjät tukivat ongelmapelaajia ja
heidän läheisiään sekä kansanterveystieteellistä rahapelitutkimusta.


P.S. Erityinen kiitos miehelleni, joka lähetti minulle syntymäpäiväkukat
juuri esitykseni päätteeksi! 
 

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Tervetuloa Internetin villit pelikuviot -seminaariin!

Vielä joitain vuosia sitten nettipokerista tehtiin laaja-alainen mediailmiö,
jolla saatiin pojatkin vakuuttuneiksi siitä, että pokeriammattilaisuudesta
löytyy tulevaisuuden ammatti. Arpajaislakihankkeen edetessä ulkomaiset
rahapeliyhtiöt ajettiin yhä ahtaammalle Suomessa ja tehtiinpä jopa
ehdotus, että ulkomaille hävityt pelirahat saisi takaisin. Sitten alkoi
koirakampanja, joka johti epäsuorasti suomalaiset triplaamaan rahansa.

Olen järjestämässä kollegoitteni kanssa Internetin villit pelikuviot -
seminaaria, jossa tarkastellaan sääntelyn, markkinoinnin ja ikärajojen
avulla internetissä tapahtuvan rahapelaamisen ja globaalien
rahapelimarkkinoiden nykytilaa. Mikä on suomalaisen
yksinoikeusjärjestelmän tulevaisuus? Kasvaako internetissä
tapahtuva rahapelaaminen muun rahapelaamisen kustannuksella?
Kuinka suomalaiset rahapeliyhtiöt vastaavat globaalien markkinoiden
kutsuun? Onko rahapelaaminen ajanvietettä, kaupankäyntiä vai
työtä? Mikä on rahapelaamisen status suomalaisessa tietoyhteiskunnassa?

Tervetuloa kuuntelemaan esityksiä ja keskustelemaan!


INTERNETIN VILLIT PELIKUVIOT – Sääntely, markkinointi ja ikärajat
Seminaari 11.12.2012

Paikka: Biomedicum
Helsinki
Aika: klo 10–15.45

Seminaarin avaus
klo 10.00 Erikoistutkija Johanna Järvinen-Tassopoulos (THL)

Sähköistä rahapelipolitiikkaa
Puheenjohtaja: Hallitusneuvos Katriina Laitinen (SM)

klo 10.10–10.35 Neuvotteleva virkamies Sakari Airas (SM): 

Rahapelaamisen sääntelystä
klo 10.35–10.55 Arpajaishallintopäällikkö Jouni Laiho (POHA): 

Rahapelien markkinavalvonta
klo 10.55–11.15 Johtaja Kari Paaso (STM): 

Ikärajojen merkityksistä

Rahat verkkoon
Puheenjohtaja: Neuvotteleva virkamies Kari Haavisto (STM)

klo 11.15- 11.35 Kansainvälisten asiain päällikkö Jarmo Kumpulainen (RAY): 

Kotimaista vai ulkomaista?
klo 11.35- 11.55 Kanavajohtaja Antti Tiihonen (Veikkaus Oy): 

Rahapelaaminen verkkokaupan edelläkävijänä
klo 11.55–12.15 Varatoimitusjohtaja Pertti Koskenniemi (Fintoto Oy): 

Nettipelaaminen kanavoi kuluttajat kotimaisiin peliyhtiöihin – 
Enemmän mahdollisuus kuin uhka

Omakustanteinen lounas 12.15–13.00


Villejä kortteja ja lasten leikkiä
Puheenjohtaja: Kehittämispäällikkö Saini Mustalampi (THL)

klo 13.00–13.25 Tutkija Virve Pöysti (HY): 

Villit yhteistyökuviot: Ranska vs. Suomi
klo 13.25–13.50 Tutkija Jussi Palomäki (HY): 

Pokeri ja emootiot
klo 13.50–14.15 Erikoistutkija Johanna Järvinen-Tassopoulos (THL): 

Lasten pelit internetissä

Kahvitauko klo 14.15–14.45

Internetin pelikenttä vapaaksi!
Puheenjohtaja: Erikoistutkija Johanna Järvinen-Tassopoulos

klo 14.45–15.45
Panelistit:
Wille Rydman (Puheenjohtaja, Suomen Pokerinpelaajat ry)
Jouni Laiho (Arpajaishallintopäällikkö, POHA)
Ilari Sulasalmi (Pokeriammattilainen)
Janne Arola (Vapaa toimittaja)

klo 15.45 Seminaari päättyy


Seminaari on maksuton sekä avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille.


Ennakkoilmoittautuminen on järjestelyjen vuoksi välttämätön, 

ja sen voi tehdä 30.11. mennessä osoitteessa http://www.webropolsurveys.com/S/30F2B57CF1642D64.par

Seminaariin liittyvissä kysymyksissä voi ottaa yhteyttä 

Jenni-Emilia Ronkaiseen, jenni-emilia.ronkainen@thl.fi

torstai 30. elokuuta 2012

Tyttö tai nainen - pelaaja, nörtti ja tutkija

Enpä olisi uskonut, että palaisin kirjoittamaan sukupuolen teemasta
näin pian. Helsingin Sanomien uusimmassa Nyt -liitteessä (24.-30-8.2012)
on Iiro Leinon artikkeli pelaajista, jotka vihaavat naisia. Tulokulma naispelaajien
arkeen on yhä karkeampi, sillä tällä kertaa aiheena on muun muassa pelihahmojen
raiskaaminen. Oikeasti kysymys on kuitenkin seksismistä, sovimismista ja
häirinnästä. Tarvitaanko peliin Lisbeth Salanderin hahmo, jotta vihaaminen loppuisi?

Tyttöjen ja naisten asema pelaajina ei ole artikkelin mukaan tasa-arvoinen,
kun he alkavat pelata samoja pelejä kuin pojat ja miehet tai miehisiksi miellettyjä
pelejä. Seksuaalinen häirintä, (negatiivinen) psyykkaus ja roskapuhe kuuluvat
kilpailuun pelimaailmassa. Verkkopelimaailmassa tytöt ja naiset määrittyvät
sukupuolensa mukaan, eivät pelajuuden tai jäsenyyden perusteella. Tyttö tai
nainen voi saada osakseen myös positiivista huomiota ja sehän vasta onkin
surkuhupaisaa!

Kaikki tämä tuntuu kovin alkeelliselta. Toki artikkelissa todetaan, että myös
miehet saavat osakseen lokaa, mutta tapahtuuko se heidän sukupuolensa takia?
Saadakseni jonkinlaista tolkkua asiaan, menen lukemaan Nörttityttöjen blogia.
Siellä hengenheimolaisuus on selkeästi valttia, maailmankatsomukset vapaita
ja pelaaminen sallittua. En voi silti olla miettimättä, tuleeko tyttöjen
ja naisten aina kerääntyä (vai perääntyä?) 'omaan huoneeseensa',
kun maskuliinisuuden paine käy sietämättömäksi?

Entäpä rahapelimaailmassa? Työhuoneeni käsikirjahyllyssä on Girls' Guide
to Poker, jonka olen aiemmin maininnut blogissani. Siinä naiset ovat kauniita, hyvin
pukeutuneita, osaavia ja heillä on pilke silmäkulmassa. Pokerioppaan naisille on
tehnyt toimittaja, kirjailija ja pokerinpelaaja Eliza Burnett. Kirjan väritys risteilee
vaaleanpunaisesta punaiseen. Yhtäkkiä feminiinisyys onkin valttia! Naisilla on lupa
flirttailla ja käyttää ulkoisia avujaan hyväksi. Kaikki peliin, sillä voittaminenhan on
suloisinta. Oppaan tarkoituksena ei ole olla naisia halventava kermakakkukirja,
sillä ei tarvitse kuin miettiä joidenkin naispuolisten pokeriammattilaisten tai
rahapeliteollisuuden kansikuvatyttöjen pukeutumista, niin ymmärtää pelin hengen.

En silti osaa selittää, miksi verkkopeleissä sukupuoli on kirosana, kun taas
rahapelipuolella kaikki keinot näyttävät olevan sallittuja naisillekin. Sekä häirintä että
paljastava pukeutuminen viittaavat siihen, että (raha)pelien ulottuvuus on
edelleen miesten. Vaikka en ole pelaaja enkä nörtti, naiseus ei ole aina valttia
tutkimuspuolellakaan. En tule unohtamaan Helsingissä vuonna 2009 pidettyä
SNSUS-konferenssia, jossa naistutkijoiden nolaaminen miesyleisössä oli valttia.
En ollut ainoa naurunalaiseksi joutunut, mutta sen jälkeen lopetin hameen käytön
pitäessäni esityksiä raha- tai ongelmapelaamisesta. Hame symboloi naiiviuttani
rahapelitutkijana. Parempi profiloitua akateemiseksi tutkijaksi, kuin joutua
tahtomattaan epäpätevän naisen (mieluummin seinäkukkasen) rooliin.

Uskon kuitenkin siihen, että sukupuolensa taakse ei tarvitse kadota eikä
sukupuoltaan tarvitse piilottaa, sillä kilpailu tulisi käydä osaamisen tasolla.
On helppo olla seksisti, rasisti tai homoja pelkäävä, jos oma osaaminen
tai asiantuntijuus riippuu toisen haukkumisesta, nolaamisesta ja kiusaamisesta.
Tyttöjen ja naisten tulisi siirtyä sellaiseen seuraan, jossa (raha)pelaaminen,
(raha)pelien kehittäminen ja (raha)pelien tutkiminen on sallittua ja toivottua
sekä asiantuntijuus on korkeatasoista. Sukupuoleen ja sukupuolisuuteen
katsomatta.

Nörttitytöt:
http://geekgirlsfinland.blogspot.fi

Eliza Burnettin kotisivu:
http://www.elizaburnett.co.uk/index.html

Pia Lindénin palkittu pro gradu-tutkielma:
https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/25218/URN%20NBN%20fi%20jyu-201009262747.pdf?sequence=7