Suomalainen voittaa aina - myös Las Vegasissa

Terveisiä Las Vegasista! Päätin joskus viime vuonna, että osallistuisin siellä
pidettävään rahapelikonferenssiin. Olin kuullut, että  Las Vegasin Gambling and
Risk Taking -konferenssi tulee kokea. Yllätyin iloisesti konferenssin tasosta
ja mahdollisuudesta kuunnella eri maanosien esiintyjiä. Ja kuinka kuvailisinkaan
Las Vegasia, joka on sanoinkuvaamaton! Jo konferenssipaikka Ceasar's
Palace oli kokemus: ensimmäinen ajatukseni oli nähdessäni kaikki pseudo-
roomalaiset patsaat, että groteskimpaa paikkaa ei olekaan. Sitten muistin
Jean Baudrillard'in Amerikka-kirjan ja rauhoituin. Rupesin jo kuvittelemaan,
kuinka hauskaa olisi seurata Akin ja Ilarin pelaamista täällä!

Konferensissa pidettiin paljon erinomaisia esityksiä. Suurin suosikkini
oli kuitenkin emeritus professori William 'Bill' Thompson, joka osasi
niin esiintyä kuin puhua aiheesta kuin aiheesta. Erityisesti monopolia
käsittelevä esitys jäi mieleeni: Thompson kritisoi monopolia USA:ssa, mutta
yhtä lailla voisi miettiä sen kautta yksinoikeusjärjestelmän merkitystä myös
Suomessa. Onko se tarpeellinen, voiko sen korvata vai onko se
vanhentunut rahapelitoiminnan muoto?

Ehkä hienoin hetki oli viimeisenä konferenssipäivänä, kun Jussi
voitti posteripalkinnon. Se oli tärkeä juttu koko Suomelle (eikä vain
rahapelitutkijoille), sillä emmehän ole voittaneet kansana mitään sitten
Lordin. Hyvä Jussi! Pian meillä onkin Suomen ensimmäinen 'poker doctor',
kun Jussi on väitellyt. Onnea loppusuoralle.

Olen tähän mennessä ollut sitä mieltä, että rahapeliautomaatit olisi parempi
sijoittaa pelisaleihin. Odottaessani lentoa Los Angelesiin minulla oli aikaa
pohdiskella rahapelaamista enemmänkin. Las Vegasin lentokentällä
rahapeliautomaatteja on joka puolella. Siinäpä tapa antaa ihmisille mukava
muisto kaupungista? Jäin ihmettelemään rahapeliautomaattien ympärillä kiertäviä
työntekijöitä, jotka olivat valmiita vaihtamaan rahaa. He kiersivät pelitilaa koko
ajan, mutta välillä pysähtyivät asiakkaan viereen valmiustilassa. Ajatelkaa samaa
palvelua Suomeen. Rahapelaaja ei olisi koskaan yksin, vaan häntä vartioisi aina
rahanvaihtaja. Eikö rahanvaihtopalvelu ole melkein pahempaa kuin ilmaisten
drinkkien jakaminen rahapelaajille?

Saavuttuani Las Vegasiin lentokenttäbussin kuljettaja Mike muistutti meille
matkustajille, että pelaisimme vastuullisesti. Kannattaa pitää kiinni paluulipustaan,
eikä pelata sitä, hän totesi. Moni on tehty niin ja jäänyt sille tielle Las Vegasiin.
Onneksi kaupungissa saa tehdä lahjoituksia vesipullojen myyjille, Elviksille,
puolialastomille miehille, Hello Kittylle ja muille tanssijoille. Tätäkään en olisi
huomannut, ellen olisi eksynyt Freemont Streetille.

Lopuksi erityinen kiitos Pauliinalle hienosta retkestä Red Canyoniin. En ole
aiemmin käynyt autiomaassa, vaikka olenkin nähnyt punaisia kallioita Kreikassa (ja
punaisen kuun myös). Karu maisema oli uskomattoman kaunis. Muistoksi
Red Rocksista otin lepakon - T-paitoja saa joka paikasta.

Veikkaamisesta syntyy toisenlainen mielikuva kuin juomisesta

Olipa uutinen! Hurjimmissa kuvitelmissani olin joskus ajatellut K-18 -merkkiä
televisioruudun yläosaan lottoarvonnan ollessa täydessä vauhdissa. En osannut
arvata, että jonain päivänä viestintävirasto kieltäisi sponsoroidut lottolähetykset.
Helsingin Sanomien (15.52013) mukaan lottoarvontoja on esitetty televisiossa
vuodesta1971 lähtien. Sen sijaan laki on kieltänyt sponsoroinnin YLEn
televisio-ohjelmissa jo vuonna 2002. Kaikki numeroveikkausohjelmat
on lopetettava 30.9.2013 mennessä. Saako Jokeri lopullisesti potkut?

Tämähän on kansallisen järkytyksen paikka. Pallot eivät enää pompi
televisiossa, Jokeri ei enää kerro kansalaisille vitsejä, eikä suomalainen
lauantaikulttuuri toivu tästä ennalleen. Niinpä niin, mutta jotain isompaa
on tekeillä, jos YLE ja Veikkaus eivät löydä ratkaisua sponsorointi-
kysymykseen. Enkä tarkoita mitään kulttuurista muutosta.

En voi olla ajattelematta Norjan tapausta eli raha-automaattien
poistamista kokonaisuudessaan. Raha-automaattien toimintakieltoa
suunniteltaessa ei varmasti ajateltu kansalaisten tottumuksia
tai lauantai-illan viettotapoja. Olisi kiinnostavaa tietää, mitä
norjalaiset edunsaajat ajattelivat raha-automaattipelaamisen alasajosta.
Tällä hetkellä en osaa edes kuvitella samanlaista tempausta
Suomessa. Suomalaisilta menisi arki (ja järki?) sekaisin.

Jos veikkauspelejä ei saa enää markkinoida televisiossa,
kiihtyykö mainonnan tarve internetissä? Jo nyt veikkauspelejä
on voinut mainostaa internetissä olevien televisiosarjojen alussa,
lopussa ja keskellä. Markkinointikeinoja voi jatkossakin muokata
internetin ympäristöön soveltuviksi. Ainoa haaste
taitaa olla se, että verkon uumenissa on jo meni rahapeliyhtiö, jonka
nimi ja tarjonta pomppaavat esiin, vaikka googlaisi jotain aivan muuta.

Arvontalähetykset voivat aina siirtyä kaupallisille kanaville,
jotka elävät mainoksista ja sponsoroinnista. Jos alkoholia saa
mainostaa jääkiekko-otteluissa, niin saahan sitä veikkaamistakin mainostaa.
Veikkaamisesta ei kuitenkaan synny samanlaista mielikuvaa kuin alkoholista,
koska Veikkaus tukee urheilua, kun taas panimot humaltunutta elämyksellisyyttä.
(Helsingin rautatieasemaltakin saa Leijona-henkisesti olutta ja nakkikupin.
Sopiiko se naisillekin?) Veikkaamista saa myös mainostaa
televisiossa mainostauoilla, mutta niinhän myös erilaisia alkoholijuomia.

Ongelma on juuri mainonnassa. Jos pallot katoavat ja tähdet sammuvat YLEstä,
suomalaiset siirtyvät muille kanaville. Jos ulkomaista rahapelitarjontaa
alun perin rokottanut markkinointikielto koskee nyt valtion monopoliyhtiötä,
vaikka se esitetään sponsorointikiellon nimessä, eikö silloin pitäisi
myös kieltää muiden monopoliyhtiöiden markkinointi yhdenvertaisuuden nimissä?
Yhden ulosajo voi merkitä keskinäisen kilpailun kasvua.

Kuuluko lotto lauantaihin? Varmasti vanhempien sukupolvien edustajille se kuuluu.
Kuuluuko alkoholi jääkiekkoon? Olin viimeksi lapsena jääkiekko-ottelussa (minut
puettiin IFK:in takkiin), enkä muista alkoholimainonnasta mitään. Se, mitä
numeroiduille palloille tapahtuu, ei ole ehkä ydinkysymys, vaan se, mitkä
ovat markkinoinnin sallitut rajat. Seuraava kysymys voisi markkinoinnin saralla
olla tämä: mitä tapahtuisi, jos rahapelejä ei saisi mainostaa enää lainkaan?
Voisiko Suomi tehdä norjat?


Mainontaa peliin:
http://areena.yle.fi/tv/1877562

Hyväntekeväisyydestä - Kun kolikko peliin vilahtaa, niin hyvä taivaasta tipahtaa?

Kuulin tänään Veikkaushuoneen hyväntekeväisyyskampanjasta, jonka
päätähdeksi on rekrytoitu Kalle Palander. Kampanjan tarkoituksena on
rahoittaa valittua hyväntekeväisyyskohdetta 10 000 eurolla. Mistään
uutispommista ei varmaankaan ole kyse, sillä rahaa on ollut ennenkin
tarjolla hyväntekeväisyyden nimissä.

Hyväntekeväisyydestä tulee mieleen jokin humanitaarinen kohde tai tärkeää
työtä tekevä järjestö. Kuka ei olisi joskus antanut rahaa johonkin keräykseen?
Hyväntekeväisyyttä voi olla myös se, että heittää kerjäläisen kuppiin kolikoita
tai antaa rollaattorin kanssa kulkevalle laitapuolenkulkijalle kertalippuun rahaa.
Hyväntekeväisyys ei ole itsestäänselvyys: sillä pitää olla selkeä kohde, jonka
potentiaalinen osallistuja voi hyväksyä. Yksilölle voi tulla hyvä mieli siitä,
että osallistumalla keräykseen hän on antanut jotain tai on ollut mukana
auttamassa muita.

Miksi rahapelaaminen ja hyväntekeväisyys eivät sopisi yhteen? Tai toisinpäin:
miksi rahapelituloilla tulisi harjoittaa hyväntekeväisyyttä? Ei mitenkään liioitellen
voidaan todeta, että rahapelien tuottoja on suunnattu jo vuosisatoja
erilaisiin kohteisiin Euroopassa. Rahapelituloilla on rakennettu ja kunnostettu
kirkkoja, edesautettu kaupungistumista ja autettu köyhiä. Valtion obligaatioiden
ostaminen tai verotuksen kiristyminen ei olisi välttämättä yhtä hauska asia
kuin pelaaminen päävoitosta. Aina joku hyötyy joka tapauksessa.

Jos julkkikset saavat pelata pokeria hyväntekeväisyyden nimissä,
miksi rahapeliyhtiöt eivät voisi harjoittaa hyväntekeväisyyttä rahoittamalla
jotain tiettyä kohdetta? RAY pisti pystyyn ihmisruletin, jonka voittaja
sai antaa 10 000 euroa rahapeliyhtiön hyväksymään kohteeseen. Aiemmin
Unibet on järjestänyt hyväntekeväisyysturnauksia Suomessa. Hyvää
on siis tehty eri keinoin, joten miksi rahapeliyhtiön ollessa mukana hyvä teko
tuntuu pahalta ajatukselta?

Jos tutkija jää ilman apurahaa, se on itkun paikka. Jos järjestö jää ilman
rahoitusta, työntekijät jäävät ilman palkkaa, kohderyhmä jää tuliajolle
ja asiaa ei aja enää kukaan. Jos lastensairaalaa eivät rahoita yksityiset
hyväntekijät, miten päästään eteenpäin? Mitä hyväntekeväisyys
loppujen lopuksi on? Se kulkee nimellä avustus, korvaus tai lahjoitus.
Jonkin aikaa sitten eräs äiti sai NRJ:ltä pienen summan rahaa lastensa
vaatettamiseen. Eikö hyvinvointiyhteiskunnassa saa enää apua
vaikeaan elämäntilanteeseen tai ikävässä taloudellisessa tilanteessa?
Pitääkö julkkisten pelata pokeria ja tavisten soittaa radioon?

Yleishyödyllisyyden periaate tukee hyvinvointiyhteiskuntaa. Aina
voi kysyä, eivätkö yhteiskunnat pärjää ilman rahapelituloja, mutta
yleensä ainoaksi vaihtoehdoksi tarjotaan veroprosenttien nostamista.
Kotimaisilla rahapeliyhtiöillä on jo omat yleishyödylliset kohteensa,
mutta harvemmin kuulee puhuttavan hyväntekeväisyydestä.
Kansanterveydelle on pelattu jo vuosikymmeniä, mutta ajattelevatko
häviäjät koskaan menettäneensä rahansa esimerkiksi
suomalaisen elokuvan puolesta?

Miksi yhtäkkiä hyvän tekemisestä tulee iso asia? Miksi toisten tekemä
hyvä olisi kritisoitavaa, mutta toisten ei? Yksi mahdollinen vastaus
löytyy alla olevista linkeistä: yksi lahjoittaisi lasten ja nuorten mielenterveyden
tukemiseen, toinen rasvaimuun. Lahjoittajat liikkuvat selkeästi eri linjoilla,
mutta rahapeliyhtiöt eivät. Kaikki hyväntekeväisyystalkoisiin osallistuvat
rahapeliyhtiöt haluavat parantaa imagoaan ja lisätä rahapelaamisen
hyväksyntää. Kotimaisilla rahapeliyhtiöillä on oikeus ja velvollisuus
rahoittaa yleishyödyllisiä kohteita, kun taas ulkomaisille rahapeliyhtiöille
hyväntekeväisyys on keino päästä osaksi hyväntekijöiden markkinoita.

Onko rahapeliyhtiöiden hyväntekeväisyys anekauppaa? Ehkä siinä
tapauksessa, jos maassa olisi järjestelmä, johon voisi liittyä tekemällä
hyvää suomalaisen asian puolesta. Yleishyödyllisen toiminnan
rahoittaminen ei ole samanlaista hyväntekeväisyyttä kuin
vaikkapa rahankeräys yhteisen hyvän nimissä. Arpajaisverotus ei ole
hyväntekeväisyyttä, sillä se ei johda yleishyödyllisyyteen. Kun olen
joskus kysynyt ei-kotimaisen rahapeliyhtiön edustajalta, minkä suuruista
veroa hänen yhtiönsä olisi valmis maksamaan yleishyödyllisyyden nimissä
Suomeen, vastaus on ollut vaimea. 10 000 euron suuruinen
hyväntekeväisyyden ele on jo konkreettinen vastaus.

Kuinka paljon rahaa tarvittaisiin ongelmapelaamisen kitkemiseen
Suomesta?

Kalle tsemppaa (2013):
https://www.veikkaushuone.com/kalle-palander

RAY:n Grand Casino ja ihmisruletti (2011):
http://www.iistsii.fi/index.php?id=658&user=emmi

Naiset voittaa aina - Unibetin hyväntekeväisyysturnaus (2010):
http://www.youtube.com/watch?v=NEmjOvH6UgY

Martina Aitolehti Unibetin hyväntekeväisyysturnauksessa (2008):
http://www.youtube.com/watch?v=5Ns8mwAI3Kk

Rytmiä ja häiriöitä tutkimuskentällä

Tällä viikolla pidettiin THL:n Päihteet ja riippuvuus-osaston
seminaari, jonka aiheena oli toiminnallinen riippuvuus (ongelmallinen
rahapelaaminen). Seminaarissa vierailivat Pelitoiminnan tutkimussäätiöstä
Pauliina Raento ja Kuluttajatutkimuskeskuksesta Minna Ruckenstein.
Voisiko olla sähäkämpää aloitusta? Las Vegas on aina hyvä aihe:
se saa ihmisten mielikuvituksen liikkeelle ja samalla yhteiskunta ja
kulttuurikin tulevat käsitellyiksi. Ne ovatkin monille mielikuvia
konkreettisempia, sillä tuleehan jokaisen maksaa veronsa ja joskus
saattaa sitä kulttuuriakin harrastaa (minigolf on hyvä laji, kuulemma).

Rytmit olivat yleisölle ehkä vaikeampi aihe, sillä kaikille ei auennut arjen
mahdolliset rytmihäiriöt. Rytmihäiriö on käsite, joka toimii metonyymin
tavoin. Sillä ei tarkoiteta sydämen rytmihäiriötä, vaan kaikenlaisia
poikkeavuuksia arkielämässä tai elämänhallinnassa. Toisaalta rytmejä voi
myös pohtia rahapelaamisen saralla. Minkälaisten rytmien mukaan
pelaa pokeriammattilainen? Mitä seikkoja hän ottaa huomioon panostaessaan?
Tuottavatko aikavyöhykkeet rytmihäiriöitä peliin vai liian monet pelipöydät?
Entä yksilö, joka ei enää hallitse rahapelaamistaan? Hänen arkeaan rytmittää
pelaaminen toimintana: aika ja paikka ovat merkityksettömiä,
kun hakee hävittyjä rahojaan takaisin.

Rytmihäiriö on silti helpompi käsite kuin häiriöpelaaminen.
Häiriöpelaamisen termillä viitataan englanninkieliseen
käsitteeseen "disordered gambling". Suomenkielinen käsite on sinänsä
haastava, koska häiriöpelaajia on jo jalkapallossa ja
roolipeleissä. "Disordered gambling" on yhtä vaikea
kääntää suomeksi kuin "healthy & unhealthy gambling".
Mikä loppujen lopuksi on tervettä ja mikä epätervettä?
Miten määritellään häiriintynyt käytös? Kumpi on
häiriintyneempi, työntävä opettaja vai vikuroiva oppilas?

On piristävää, että välillä saa tavata ja tehdä yhteistyötä
tutkijoiden kanssa, joille rahapelaaminen ei ole pääaihe.
Toisaalta on hyvä voida tavata ammattilaisia, joille
rahapelaaminen on elinkeino tai tuote. Uudet näkökulmat
avartavat ja saavat ajattelemaan omaa tutkimusaihetta
(kuten rahapelaamisen sosiaalisia haittoja) hieman toisin kuin tavallisesti.

Pieni huomio lopuksi. "Oot sä joku addiktiotutkija?"-mantra,
jolla viitataan rahoitetun rahapelaamisen haittatutkimuksen
hegemoniaan, peittää alleen kummallisen puutteen. Teoreettisia
viitekehyksiä on harvakseltaan, mutta nippelitieto-osaajia löytyy
joka lähtöön. Eivätkö teorian puute ja teoretisoinnin vähäisyys
olekaan ongelmia tutkimuksessa? Tässä kohtaa vaikenen.


Shh, ei puhuta turhia (Tuuttimörkö & Gabriel Hirmu):
http://www.youtube.com/watch?v=DHLXTyWI8kI

Fantasiaa, apinanraivoa ja ilmiön määrittelyä

Terveisiä Turun Sosiologipäiviltä! Vihdoinkin hyviä ja mielenkiintoisia
pääpuhujia. Erityisesti mieleeni jäi puolalainen professori Piotr Sztompka,
joka puhui odottamattomista seurauksista Robert K. Mertonin ajatuksia
myötäillen. Mertonin ajatuksia voisi pohtia myös suhteessa
rahapelitutkimukseen.

Yleisesitelmien jälkeen oli Rahapelaamisen sosiologia -työryhmän
kokoontuminen. Olen iloinen saadessani seurata tutkijakollegojen työtä
vuodesta toiseen ja tavata myös uusia kollegoita. Jostain syystä tänä vuonna
ei ollut tarvetta tavanomaiseen kahtiajakoon, jolla muuta kuin
ongelmapelaamista tutkivat luovat eroa ongelmapelaajien edustajiin.
Kiitos Ollille, Janille, Jussille, Jenni-Emilialle ja Marialle työryhmään
osallistumisesta! Erityinen kiitos Anssille, joka otti aikaa työstään ja
tuli kuntelemaan meitä!

Ehkä kahtiajaon lopettaa (vähitellen) rahapeli- ja pelitutkimuksen
kohtaaminen analyyseissa ja niistä syntyvissä tulkinnoissa. Rahalla
voi olla monia merkityksiä ja kulutuksella monia seurauksia. Toinen
olennainen teema on sosiaalisuus: mitä sillä tarkoitetaan, kun
puhutaan rahapelaamisesta, FB-pelaamisesta tai ylipäätään
pelaamisesta? Liittyykö se olennaisesti fantasiapelaamiseen vai
myös vaikkapa virtuaalisalissa numeroveikkaamiseen?

Mieleeni jäi myös keskustelu weberiläisen protestanttisen
etiikan käsityksistä ja sairausdiskurssin oleellisuudesta.
Oikeuttaako pokerin pelaaminen työnä ansioihin? Jos
pelaa työkseen, eikä palkkiota työstä tule, iskee apinanraivo
ja lopuksi voi tulla jopa itku epäoikeudenmukaisuuden vuoksi.
Onko apinanraivo oikeutettu moraalinen reaktio vai voiko
sitä verrata pettymykseen, joka iskee pieleen menneiden
yrityskauppojen jälkeen?

Entä onko peliriippuvuus sairaus? Ymmärretäänkö se
esimerkiksi sosiaalityössä sairautena vai onko kyse
vaikkapa huonosta elämänhallinnasta tai oman pahoinvointinsa
lääkitsemisestä? Jos katsotaan vaikkapa suomalaisen
pelikasinotoiminnan historiaa, vielä joitain vuosikymmeniä
sitten puhuttiin uhkapelaamisesta, muttei niinkään
peliriippuvuudesta. Nyt taas uuden kasinon perustamiseen
liittyy selkeästi rahapelaamisesta koituvien mahdollisten
haittojen ennakointi.

Olen yhä vakuuttuneempi siitä, että rahapelaaminen
on osa suomalaisen yhteiskunnan historiaa ja modernin
ajan kertomusta. Myös aikalaisdiagnoosiin voi pelotta (!)
turvautua, sillä rahapelitoiminta on aina omassa ajassaan
kiinni. Sen avulla voi reflektoida muun muassa
yhteiskunnan modernisoitumista ja siitä eteenpäin.

Toivon, että yhteiskuntatieteellinen rahapelitutkimus
voimistuu Suomessa. Sitä on turhan vähän vielä
maailmallakin, joten toivon kollegoilleni eksploratiivista
intoa ja työn iloa! Nähdään Las Vegasissa!

Miten yhteiskunta suhtautuu raha- ja ongelmapelaamiseen?

Osallistuin tänään tutkimusohjelmakokoukseen, jossa esittelimme yhdessä
tutkijakollegani kanssa vuosina 2013-2015 tehtävää pelikasinotutkimusta.
Kollegani keskittyy tutkimaan Vaalimaan kasinohanketta. Siinä samassa
meiltä kysyttiin, mitä on ongelmapelaaminen, ja mistä tiedämme, mitä
se on.

Ongelmapelaaminen on kieltämättä kummallinen käsite, josta ei ole
Suomessa mitään selkeää konsensusta. Kun minua pyydetään puhumaan
ongelmallisesta rahapelaamisesta, käytetään usein käsitettä 'peliriippuvuus'.
Kaikki niin kutsutut ongelmallisesti pelaavat eivät kuitenkaan ole riippuvaisia
rahapelien pelaamisesta, joten peliriippuvuus ei ole kaiken kattava käsite.
Ongelmapelaamisen käsite on vähemmän tarkka kuin peliriippuvuuden
käsite, mutta sekään ei kerro kaikkea. Entä liikapelaaminen tai
patologinen pelaaminen? Silloin täytyy pohtia, milloin liika on liikaa,
ja kuinka lähellä peliriippuvuus on patologista pelaamista.

Mitä voidaan ajatella ongelmallisesti pelaavien suomalaisten
lukumäärästä? Rahapelikyselyjen antamat lukumäärät ovat arvioita todellisista
ongelmapelaajista. Väitän, että ongelmallisesti pelaavia suomalaisia voi olla
paljon enemmän kuin tiedetään.

Pitäisikö korostaa riskipelaamista? Rahapelaamiseen liittyy aina tappion riski.
Sitä paitsi kuka tahansa voi pelata ajoittain enemmän kuin oli aikoinut,
panostaa kovemmin kuin kassa antaisi myöten ja valehdella
lähiympäristössään rahapelaamisestaan. Missä menee riskin raja ja kuka
ottaa vastuun sen määrittelemisestä?

Suomalaisen yhteiskunnan rooli on jäänyt määrittelemättä rahapeli-
kysymyksissä. Roolia voi arvuutella hallitusohjelmien perusteella ja
yksinoikeusjärjestelmän avulla, mutta yhteiskunnan vastuu jää
epämääräiseksi. Esimerkiksi järjestömaailma osaa pitää puolensa,
samaten palvelujen järjestäjät. Päättäjät haluavat tutkimustietoa
päätöksenteon tueksi, mutta kuka haluaa lukea tieteellistä jargonia
tai nykyään edes sinisiä kirjoja? Seisooko tutkija kädet taskuissa
ja viheltelee?

Sen sijaan, että arvuutellaan, mitä ongelmapelaaminen on,
ja käytetään samoja mittaristoja niin viihdepelaajiin, ammattilaisiin
kuin peliriippuvaisiin, tulisi muodostaa yhteiskunnallinen kannanotto
suhteessa rahapelaamiseen ja sen aiheuttamiin mahdollisiin haittoihin.
Siinä ei lueteltaisi, mitkä rahapelit ovat vaarallisia ja mitkä
tilanteet ovat haitallisia rahasta pelaaville, vaan siinä jäsennettäisiin,
kuinka yhteiskunta suhtautuu rahapelaamiseen, ja miten se
sitoutuu huolehtimaan mahdollisten haittojen ehkäisystä. Edelleen
Suomesta puuttuu laaja valistuskampanja sekä kansalaisten ja yhteisöjen
(esimerkiksi seurat, yhdistykset, työpaikat) pariin jalkautuvat
tiedonviejät.

Jos keskitytään pitämään ongelmapelaamista kansanterveydellisenä
huolenaiheena, unohtuu rahapelaaminen yhteiskunnallisena ilmiönä.
Ongelmiin keskittyminen johtaa vain ratkaisuihin, jotka hoitavat ongelmaa,
mutta jäävät kenties sokeiksi toiminnan vaikutuksille. Kuka arvioisi
Rahapelifoorumin linjauksia nykypäivän ja tulevaisuuden näkökulmasta?
Mikä voisi olla kestävää kehitystä suomalaisessa rahapelitoiminnassa?
Kuka tekisi kansalaisaloitteen rahapelitoiminnan järjestämisestä
EU:lle? Voisiko Suomi hyötyä rahapelitoiminnasta muutenkin kuin
nykyisellä tavalla? Suomessakin tarvitaan yhteiskunnallista keskustelua
arvoista tänään ja huomenna. Muuten kaikki menee
äänekkäimpien kuulemiseksi ja kovimpien lobbaamiseksi.

Vaalimaan kasinohanke ja hankkeesta vaille jäävien kuntien
kuuleminen voisivat tuoda uutta ryhtiä ja erilaisia ulottuvuuksia
yhteiskunnalliseen keskusteluun, joka on tähän mennessä keskittynyt
ongelmapelaamiseen. Sen sijaan, että joudun perustelemaan kollegoille,
mitä on ongelmapelaaminen, toivoisin, että joku perustelisi ääneen, mitä
annettavaa rahapelitoiminnalla on suomalaisen yhteiskunnan kehitykselle.
Oltiin sinisistä kirjoista mitä mieltä tahansa, Suomenkin on varauduttava
tulevaisuuteen.

Et si le monde n'était qu'un jeu?

Rappelez-vous de l'analyse de Zygmunt Bauman sur les identités modernes
et postmodernes? Dans "From Pilgrim to Tourist", Bauman écrit sur le manque
d'hospitalité vis-à-vis des pèlerins et l'avènement des touristes, des flâneurs,
des vagabonds et des joueurs dans ce monde postmoderne. Pour ces joueurs,
le monde est un jeu et leur temps est divisé en jeux.

Le joueur postmoderne ressemble beaucoup à l'image du joueur de
poker professionnel. Le joueur professionnel est un nomade
contemporain qui est membre d'une société parce qu'il possède un
numéro de sécurité sociale, une adresse et un statut, mais il est bien
plus libre des obligations sociales que les autres. Il est libre, parce qu'il
joue. S'il est habile, il maîtrise son jeu, mais s'il ne l'est pas, il sera
possédé par le jeu. ll vit au-delà de l'antithèse du jeu et du travail.
Il fait du jeu son affaire, sa profession et peut-être sa religion.

Si le monde n'est qu'un jeu, le joueur professionnel peut
choisir de vivre en dehors de la vie sociale. Pas dans les marges
de la société ni exilé dans un monde imaginaire, mais en travaillant.
Le jeu est le travail du nomade qui joue partout et virtuellement
nulle part. Le temps du nomade ludique est cyclique, car il se divise
en parties, en mises, en victoires et en pertes. Le défi du joueur
postmoderne est de naviguer entre les risques,
les incertitudes et les défaites. Comme il est nomade, il n'a pas
besoin d'une sécurité externe.

Est-ce qu'un(e) chercheur(e) peut être un joueur? Bien entendu.
Mais personnellement je préfère la perspective ludopathe de Don Diego
qui publie son blog sous le thème de "All Work and No Play".
Ce blog illustre un univers ludique vaste et complexe que
représentent les jeux en soi, l'art, la littérature et les sciences (par
exemple la philosophie et la sociologie). Le jeu peut servir de guide
pour mieux comprendre le monde.

"All Work and No Play" (en français):
http://ludopathe.blogspot.fi